Lehtiongelmat johtuvat juurista

maanantai 29. huhtikuuta 2019

- Ja liiasta haihduttamisesta suhteessa juurien imukykyyn.

Tässä ovat chilien viimeiset idätykset vielä ikkunalla yhteisruukussa. Kevät on tullut, koivussa lehdet ovat jo isoja.

Oikean laidan Cachuchan (C. chinense) latvalehdet käpristelevät pahasti ja myös Chinese Pot Chillissä (C. annuum) on muutamien oksien päissä samaa ongelmaa. Syykin on aivan ilmeinen. Kaivoin lusikalla muutama päivä sitten tuosta toisen Cachuchan taimen ylös ja uuteen ruukkuun. Samalla juuria katkeili, sen tunsi, kuuli ja näki. Seuraavina päivinä lehdet alkoivat veltostua ja käpristellä. Kastelukaan ei asiaa korjannut.

Uuteen ruukkuun siirrettäessä toinen samankokoinen Cachucha tiputti melkein kaiken mullan katkeilleilta juuriltaan ja veltoksihan se veti istutuksen jälkeen, lehdet tuntuivat ohuilta ja roikkuivat.

Kastelin ruukun hyvin, laitoin muovipussin taimen päälle ja pidin sitä poissa auringosta. Nyt se voi selvästi paremmin kuin varataimi, joka jäi alkuperäiseen laatikkoonsa. Hyvä hoito kantaa hedelmää ja kukkanuppujakin jo näkyy lehtiruusukkeen keskeltä.

Kyllä tälläkin kasvaa

perjantai 26. huhtikuuta 2019

Tämä ei ole maksettu mainos, kuten ei mikään muukaan tässä blogissa. Minä inhoan mainoksia.


Kuukausi sitten kerroin vaihtaneeni lannoitetta, kun vanhaa ei löytynyt juuri silloin juuri siitä kaupasta. Kirjoittaessani olin jo lannoittanut uudella Biolan Kastelulannoitteella kolmisen viikkoa, eli nyt on parin kuukauden kokemus. Kaikki kasvaa ja kukoistaa. Ei mitään puutosoireita tai muita ongelmia näkyvissä. Ilmeisesti tätä uskaltaa suositella.

Olen vuosia kehunut Puutarhan Kesän helppoutta kotitarvelannoittajan valintana pienille ikkunalauta- tai parvekeviljelmille. Kastelulannoitteita on runsaasti muitakin, varmaan hyviä nekin, mutta tämä on kyllä tähän asti kokeilemistani helpoin, nopein liukenemaan. Se on myös helppo annostella, jos on maustemitta tai vastaava. Litraan vettä laitan kukkurallisen millilitran, isompaan kannuun isommalla mitalla.

13 cm mullan alle

tiistai 23. huhtikuuta 2019


Tiheästi yhdessä ledilampun alla taimiruukuissa kasvaneet taimet ovat honteloita ja korkeita, mullan pinnasta 45 cm reilun kahden kuukauden ikäisenä.


Istutin ne hyvin syvään, melkein ruukun pohjalle. Nyt mittaa on vain 32 cm. Näin paljon en vartta ole aikaisemmin upottanut, mutta chileihin, samoin kuin tomaatteihin pitäisi tulla uusia juuria varteen, kunhan multa on kosteaa ylhäältä asti. 


Mullan alle jäi lehtiä ja varresta lähteviä sivuversoja. En karsinut niitä ja nyt jännityksellä seuraan, mitä tästä seuraa. Kesäistä kasvua varmaankin.

Älkää tehkö niin kuin minä teen...

perjantai 19. huhtikuuta 2019

Ja neuvotkin ovat usein kyseenalaisia. Omia muistiinpanojahan minä vain kirjoitan.

Peruvian Orange (C. chinense)

Tämä vuosikymmenen vanhoista siemenistä tehty testi-idätys heräsi henkiin tammikuussa ja kasvu oli alkuun hyvin kituliasta, mutta näyttää vihdoin saaneen vauhtia. Puoli metriä korkea, monihaarainen, rehevä ja leveä chili on edelleen kymmensenttisessä taimiruukussa, jossa on tuskin pari desiä multaa pohjalla. 

Ei näin pidä taimia kasvattaa. Niiden juuret kaipaavat tilaa ja kasvuvoimaa.

Peruvian Orange on kukkinut innolla jo muutaman viikon, mutta eihän niistä mitättömillä juurilla chilejä kehity. Kukka on tyypillinen chinensen kukka: pieni, vähän vihertävä, vähän supussa ja heteissä violetit varret. Kukkia lähtee nipussa monta samasta pisteestä.

Kasvatin tätä chiliä 2009 ja nyt oli aika uudistaa siemen ja päästä taas nauttimaan mausta, johon silloin ihastuin. Nyt pääsiäisenpyhinä tuo pääsee isompaan ruukkuun ja muutaman viikon päästä toivottavasti kukintakin onnistuu.

Mikä se kasvien ödeema oikein on?

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

En tiedä.
Ihmisellä se on turvotus tai pöhö, kasveilla lehtiin (yleensä alapinnoille) muodostuu valkoisia kiteitä kuin sokeria. Se ei lähde pyyhkimällä pois. Nyt sitä esiintyi yhdessä chilissä edellisessä postauksessani näkyvässä kuuden chilin laatikossa. Kaikkia on hoidettu pienestä lähtien täsmälleen samalla tavalla, yhteiset lannoitteet, yhteinen kastelu, vain yksi kärsii ödeema-oireista. Laatikossa on kaksi annuumia ja baccatumia, chinense ja frutescens. Vain yksi annuum kärsii ödeemasta. Miksi?

Pimiento de Padron (C. annuum) on kuuden laatikossa rehevin ja paksurunkoisin. Korkeutta on 30 cm ja ikää melkein 2 kuukautta.

Sen muutamassa lehdessä kasvin yläosassa havaitsin valkoisia kiteitä päälipuolella. Ödeeman pitäisi esiintyä lähinnä lehden alla.

Alaosasta löytyi tyypillisiä oireita, kun lehtiä käänteli. Noita kiteitä ei ole kaikissa lehdissä.

Mistä siis on kyse? Chilifoorumilla tällaisista tapauksista kerrotaan useinkin ja syyksi tarjoillaan liikalannoitusta  tai liikakastelua. Kummastakaan ei tämän tapauksen kohdalla oikein ole kysymys. Puutarhanetissä viitattiin paitsi Chilifoorumin kirjoituksiin myös kansainvälisiin sivustoihin hakusanoilla edema tai oedema.

Koristekasveja kasvihuoneessa on tutkittu, niissähän liikkuu suuri raha. Ödeemaa esiintyy, jos juuret imevät enemmän kosteutta kuin lehdet ehtivät haihduttaa. Tällainen tilanne syntyy, jos juuret ovat märkänä lämpimässä, mutta lehdet viileämmässä tai ilmankosteus on suuri lehtien ympärillä.

Tuo saattaisi sopia. Kasvit olivat ikkunalaudalla, jonka alla on lämpöpatteri, tosin melko viileänä. Tämä Padron saattoi olla tuuletusikkunan puolella ja lehdet kylmässä. Kuitenkin vain yksi taimi kuudesta otti oireita. Ennenkin on epäilty, että pH voisi vaikuttaa ja Padron lienee kotoisin Espanjan kalkkipitoisilta mailta. Ehkä se ei kestänyt muiden tapaan hieman hapanta maata.

Aikaisemmin olen saanut pahan ödeeman syksyllä, kun siirsin chilin parvekkeelta sisään ja lannoitin ja kastelin sen hyvin. Kuvittelin sen siitä versovan uutta kasvua. Eihän se niin käynyt, lehdet olivat jo asettuneet syysasentoon ja työnsivät kastelut kiteinä lehtien alapinnoille. Myöhemmin nuo lehdet putoilivat.

Lannoituksen vaikutusta ödeemaan ei pikaselailussa löytynyt kansainvälisiltä sivustoilta, mutta ammattiviljelyssä se puoli on varmaan hallinnassa. Runsas lannoitus saattaisi lisätä juurten imukykyä ja kertyä lehtiin, mutta tämä on pelkkä olettamus. Ödeemasta ei pitäisi olla varsinaista haittaa chileille, niitä kun ei kasvateta esteettisistä syistä, kuten kansainvälisesti paljon tutkittuja kurjenpolvia.

Loppuhuomio muutama viikko myöhemmin: Kyllä tämä johtui kylmästä ilmasta lehdillä. Mitään häiriötä ei ole enää esiintynyt, kun pakkaset menivät ohi ja taimet siirrettiin väljempään paikkaan. 

Ei vielä pysyvästi parvekkeelle

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Viime päivinä olen kuljetellut chilin ja tomaatin taimia parvekkeelle päivisin saamaan aurinkoa ja muutaman yönkin ovat siellä olleet, kun ei ole kovaa pakkasta luvassa. Mutta ei pysyvästi isoihin ruukkuihin vielä, ensi viikko näyttää synkältä säätiedotuksissa.

Olen pitänyt taimia "kastelukaukaloissa", tuossa on toisessa vain 2, toisessa 6 tainta. Niitä voi helposti siirrellä sisään ja parvekkeelle.

Ensi viikoksi on luvassa lunta tai vesisadetta, loppuviikolla päivisinkin pilvistä ja pakkasasteita. Jos päivisin paistaa, lämpötila nousee lasien takana nopeasti jopa yli 30°, mutta pilviset ja kylmät ovat myrkkyä taimille. Silloin ei lämpöpuhallinkaan riitä avuksi. Yön muutaman kylmän tunnin se kyllä selvittää, mutta ei jatkuvaa kylmyyttä.

Alma Paprika (C. annuum)

Alma on jo jonkin aikaa tehnyt hedelmää, mutta pieniä, pieniä ovat pikkuruisessa ruukussa, selvähän se.