Aji Chancan alkuperästä en ole päässyt selville - jostakin Etelä-Amerikasta se on, mutta tämän baccatumin nimi liittyy chilien Eurooppaan leviämisen historiaan.
Diego Álvarez Chanca purjehti Kolumbuksen mukana hänen toisella Amerikan matkallaan 1493. Espanjan kuningasperheen henkilääkäriä lainattiin tutkimusmatkan lääkäriksi ja hän mm. pelasti matkalla Kolumbuksen hengen Haitilla parantamalla retkikunnan johtajan malariasta. Chanca kuitenkin jäi historiaan chilien puolestapuhujana ja levittäjänä Euroopassa. Hän luennoi niiden terveysvaikutuksista kuningashuoneissa ja luostareissa ja joitakin kirjallisia muistiinpanoja on säilynyt noilta ajoilta. Sellainenkin merkintä löytyy, missä Chanca kuvailee intiaanien käyttävän chilejä ruoakseen kuin eurooppalaiset naurista. Perunaahan ei silloin vielä tunnettu, kun eivät olleet ehtineet Peruun asti tutkimusmatkoillaan.
En tiedä kuka ja miksi on nimennyt juuri tämän chilin hänen nimelleen, mutta kovin harvoissa siemenkaupoissa sitä vielä on. Omani hankin australialaiselta "
John, the Chillimanilta", John Leonelta jo reilu vuosi sitten. Viime keväänä kasvattelin siitä yhden taimen, mutta siitä tulikin Aji Amarillo. Kerroin Johnille vaihdokkaasta ja hän lähetti keskikesällä uudet siemenet. Niistä kasvattelen nyt taas yhtä, joka tässä maitopurkissa on kahden ja puolen kuukauden ikäinen, 70 cm korkea ja ensimmäiset nuput ovat niin isoja, että baccatumin pilkut näkyvät jo läpi. Muutamassa päivässä ne aukeavat. Tuo on aika tyypillinen baccatum, melko harva ja hento, mutta vahvistunee, kun kukinta alkaa ja varsinkin päästyään parvekkeelle ja saatuaan lisää valoa. Pystyssä se pysyy nytkin omin avuin. Ensimmäinen haarautuminen on latvomisen ansiota, seuraavat luonnollista kehitystä.
Lähipäivinä vaihdan sen isompaan ruukkuun ja leikkaan pisimmät haarat poikki, parikymmentä senttiä pois, sillä ulkokauteen on kuitenkin vielä kuukausi. Isoimman nupun annan kukkia, jos siitä vaikka kehittyisi jotakin. Chancan hedelmät ovat mielenkiintoisen näköiset, lyhyet ja tylpät, mutta eivät pyöreät. Tuollaista baccaa en vielä ole kasvatellut. Se on Johnin suosikkimakuja, miksi ei siis minunkin.
Lisäys 29.3.
Aji Chanca avasikin kukkansa heti seuraavana aamuna. Sen baccatum-täplät ovat keltasävyiset ja mallia "kalanruoto". Kunhan tulee aurinkoisia päiviä ja parvekkeella tarkenee työskennellä, vaihdan tälle isomman ruukun.
Viime keväänä minulla oli koko huhtikuun muutama chili parvekkeella. Ne pärjäsivät, mutta eivät juuri kasvaneet. Nytkin voisi yöpakkasten hellittäessä viedä muutaman rinnakkaistaimen sinne jäähylle. Vaikkapa kohta kukkia työntävistä Padroneista voisi paria viivyttää vähän. Tarvitaan sitä Tapas-aihioita syksymmälläkin.