Padron ryppyilee edelleen

torstai 26. maaliskuuta 2020

Siitä on jo melkein kuukausi, kun kerroin Padronin ryppyisistä ylälehdistä. Kymmenen vuotta sitten paransin tuollaiset oireet puutarhakalkilla, vaan eipä tehonnut enää.

Tai tehosihan se hetkeksi. Aluksi ei pariin viikkoon tapahtunut mitään, chili ei myöskään kasvanut. Sitten se alkoi venyä mittaa ja muutama sileäkin lehti ilmestyi, mutta aika pian ne alkoivat taas ilmestyä ryppyisinä. Helpotus oli suunnilleen viikon mittainen. Ödeemaakin on lehdissä havaittavissa, vaikka en ole sitä lannoittanut kuin hyvin varovasti.

Voihan olla, että kalkkini oli huonoa, kaikissa ei ole magnesiumia yhtä paljon. Todennäköisempää kuitenkin on, että tämän chilin juuristossa on jotakin vialla. Istutan sen nyt isompaan ruukkuun uuteen kookoskuituun. Kuidun pH on kuitenkin matala, 5,8, joten ehkä se pitäisi kalkita heti tuoreeltaan.

Tuollaisia siellä kuitenkin on jo muutamia, joten ei hätää, kevät tulee.

Kevät etenee karanteenista huolimatta

lauantai 21. maaliskuuta 2020

Pistivät meidät yli seitsenkymppiset karanteeniin. Kotona pitäisi pysyä. Vaikeuksia varmaan tulee lähikuukausina (ei tämä mene kuukaudessa ohi), kun pitäisi hankkia kasvatustarvikkeita kesäksi. Niillä ei ole kotiinkuljetusta, kuten ruokakaupoilla jo on. Nekin tosin ovat pahasti ruuhkaantuneet.

Omnicolor (C. baccatum)

Tuoretta chiliä on tulossa. Kuten pari viikkoa sitten kerroin, chilit ovat ryhtyneet kukkimaan ja siitähän seuraa jonkinmoinen satokausi, varhain keväällä kyllä pieni, kun kasvitkin ovat vielä pieniä.

Omnicoloreista toisen vaihdoin isompaan ruukkuun ja se lopetti kukinnan hetkeksi, mutta pienessä taimiruukussa kasvava jatkoi ja nyt siinä on kymmenkunta raakiletta ja kukinta jatkuu. Nuo kun onnistuisi kasvattamaan isommaksi, makua ruokaan olisi jo lähiviikkoina tulossa. Omnicolorit voi syödä myös ennen kypsymistä. Onhan minulla kuivattua chiliä, eivät mausteet lopu, mutta olen ihastunut nimenomaan tuoreen chilin makuun.

Vanhan kertausta: Istuta syvempään

keskiviikko 11. maaliskuuta 2020

Tätä olen varmaan jankuttanut useasti tämän blogin nyt jo 12-vuotisessa historiassa, mutta uusia lukijoita pitää myös palvella, joten tässä viime päivien puuhailuani.

Aji Cristalin taimi on tuossa tasan kuukauden ikäinen. Monien baccatumien tapaan se kasvaa ripeästi korkeutta. Tässä tapauksessa olen tehnyt jonkun virheen sen aivan ensimmäisten päivien kasvatuksessa, sillä sirkkalehdet ovat poikkeuksellisen korkealla rungossa. Se tarkoittaa yleensä, että taimi ei ole saanut riittävästi valoa heti pinnalle ponnistettuaan. Vanhoista kuvista päätellen se on siirretty multaan heti ensimmäisen vaalean juuren ilmestyttyä lautalla. Se sai sitten kasvaa omaan tahtiin sieltä ylös.

Yleensä nykyisin siirrän taimet multaan vasta, kun ne ovat lautalla sirkkalehdillä ja silloin kätken osan venähtänyttä runkoa multaan. Tuo taimi alkoi olla jo niin hontelo, että se uhkasi kaatua, ellei saanut tukea naapuritaimista. Jotakin piti tehdä.

Taimi piti siis istuttaa syvempään. Vaihtoehto olisi ollut erilaiset tukikepit, mutta niiden kanssa pienessä ruukussa askartelu on onnenkauppaa. Taimiruukku on 9 cm leveä, seuraava koko minulla on 13 cm. Siinä on multatilaa moninkertaisesti, sillä syvyyttä on tuntuvasti enemmän kuin pienessä. Otin Cristalin taimiruukustaan kokonaisine juuripaakkuineen ja sijoitin sen melkein pohjalle tuohon isompaan ruukkuun ja sitten multaa ja kookoskuitua ruukku täyteen. Nyt sen sirkkalehdet ovat aivan mullan pinnassa ja kasvu on paljon, paljon tukevampaa.


Kukkia naistenpäivän kunniaksi

sunnuntai 8. maaliskuuta 2020


Rocoto Cuzco Manzano Amarillo (C. pubescens)


Omnicolor (C. baccatum)

Hyvää kansainvälistä naistenpäivää! Kuinka ollakaan, kaksi joulukuun lopulla taimelle tulleista chileistä puhkesi kukkaan juuri naistenpäiväksi.

Parvekkeella oli auringossa jo niin lämmintä, että kuvasin chilit siellä, missä ne sai yksittäin kuvaan. Olohuoneen ikkunalla on jo täyttä.

Omnicolor on melkein kahden ja puolen kuukauden ikäinen ja 30 cm korkea, haaroittunut ja kukan lisäksi siinä on runsaasti nuppuja. Tuon kokoinen pitäisi jo vaihtaa isompaan ruukkuun, muuten kehitys hidastuu. Ulkona on siellä täällä ohuesti lunta, mikä on tänä "talvena" harvinaista. 


Saman ikäinen Rocoto Cuzco Manzano Amarillo on matalampi, vain 20 cm, mutta leveyttä onkin sitten enemmän. Tuo on tyypillinen tapa rocotoilla, ne alkavat kasvaa leveyttä. On niissä toki sellaisiakin, jotka kasvattavat hetkessä piiskamaisen varren suoraan ylös ja silloin saattaa katto olla rajana.