Aina ei ole päivänpaistetta

tiistai 1. heinäkuuta 2008

Viime kesänäinen Habanero talvehti tapiksi leikattuna viileässä. Lämpimällä kaudella Vapun tienoissa tuo vanha runko alkoi kukkia uudestaan. Siihen tuli paljon paljon raakileita. Sitten tulivat kylmät viikot parvekkeella ja kaikki pysähtyi. Nyt se on alkanut kypsyttää noita pikku marjojaan. Kokoa niillä on n. 8 mm kun vieressä siemenestä kasvatetuissa samanlaisissa oransseissa Habaneroissa on jo toista satoa keskimäärin 4 cm:n mittaisina.

Näillä opeilla ei siis kannata lähteä Habaneroa talvehdittamaan. Tämä vanhasta rungosta versonut yksilö on pienin habaneroistani, vähän kuin kitukasvuinen. Sen runkokin on selvästi ohuempi kuin uusilla siemenestä kasvatetuilla puolivuotiailla lajitovereilla. No, ehkäpä noissa pikku marjoissa on makua.

EDIT: Tulipa maistettua. Tulisuutta löytyy enemmän kuin normaalikokoisissa, mutta valitettavasti maku oli myös karvas. Taidan jättää ne rauhaan, kun täysikasvuisiakin on saatavissa.

Vähän myöhemmin noita kääpiömarjoja tuli muihinkin Habaneroihin. Kylmän sääjakson syytä aivan selvästi. Myös Starfish teki puolet pienempiä hedelmiä kuin normaalisti.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.