Talvehtineet heräilevät

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Viime syksynä en montaakaan chiliä jättänyt talveksi huoneisiin kasvamaan, mutta muutaman sentään.

Rain Forest (C. baccatum) siirtyi lokakuun lopulla leikeltynä kylmältä parvekkeelta viileään varastohuoneeseen. Helmikuussa siihen alkoi ilmestyä uutta kasvua ja kukkia. Nyt tuo on parikymmentä senttiä korkea ja neljäkymmentä leveä. Auringon paistaessa sen lehdet riippuvat velttoina, jostakin syystä se ei saa riittävästi nestettä lehtiinsä asti, vaikka kookoskuituvaltainen multa on kosteaa. Ilmeisesti kuitua pitää kastella myös yläkautta, se ei ime riittävästi aluslautaselta. Multa on painunut, sitä pitäisi lisätä pohjalle ennen varsinaista satokautta.

Auringon myötä on kuitenkin pallukoita alkanut kasvaa eri puolilla kasvia. Kevät on tulossa. Onhan siinä varjopuolella vielä ledivalotkin apuna.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.