Kärsivällisyys palkitaan

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Vajaa kolme viikkoa sitten totesin tappaneeni Biquinhon liialla kastelulla. Jätin sen kuitenkin pöydälle muiden taimien joukkoon vähemmälle kastelulle. Kolme lehteä sinnitteli hiukan vihreänä, muut kuivuivat.


Tänään näyttää tältä. MUTTA


Keskikohdasta versoo uusia lehtiä ja itse asiassa siinä on uusi oksa muodostumassa. Suurennuslasilla tarkkaan katsoessa muistakin oksankohdista on uutta kasvua tunkemassa pintaan. Taidetaan sittenkin saada "pikkuinhoja" tänä vuonna.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.