Kuin kaksi marjaa?
Näenhän minä, että ne ovat eri värisiä, mutta sisältö on aivan sama.
Kävin HongKongissa hakemassa tomaattilannoitetta ja huomasin, että keväällä kehumaani Biolan kastelulannoitetta ei enää ollut (saa sitä muista kaupoista, tarkistin myöhemmin). Ostin siis ihan kokeeksi Tarhurin kastelulannoitetta, vaikka Biolania on vielä puoli purkkia. Se on muuten osoittautunut aivan erinomaiseksi chililannoitteeksi, hyvinkin korvaa tai päihittää Puutarhan Kesän.
Vasta kotona aloin tutkailla purkkia tarkemmin. Ilmoitetut lannoitepitoisuudet olivat täsmälleen samat kuin Biolanin purkissa, jopa prosentin sadasosia myöten. Lukihan siellä alareunassa: valmistaja Biolan, ainekset peräisin Hollannista. Tarhuri on HongKongin tavaramerkki, jolla nyt siis myydään Biolanin tuotteita. Uskoisin tuolla kasvavan.
Tarhurin tomaattilannoitteessa on hiukan vähemmän typpeä ja enemmän kaliumia ja fosforia, NPK 12-5-30, kun arvot kastelulannoitteella ovat 15-2-25. Sen kerrotaan sopivan muillekin hedelmää tuottaville kasveille, saattaisi siis olla hyväksi chileillekin tähän aikaan vuodesta, jos vihreää kasvua ei enää kaivata lisää.
2 kommenttia:
Kiitos asiantuntijan kommentista ja komemuksen tuomasta tietämyksestä.
Varmaan aika pätevää sisäkasvatuksissa jos ei halua että viidakko valtaa koko asunnon! Honkkkari myi ennen Nutriforten lannoitteita, joista kaipasin Starttilantaa ja tietysti Tomaatti&Mansikka-settiä, jotka poistuneet valikoimista. Nutriforten Starttilannoite poistui Honkkarista jo aikaisemmin, muutta huomasin, että Rodolannoitteen sisältö on ihan sama! Nutrifoten edustaja myös vahvisti, että se on sama tuote. Tarhurin lannoitteissa kuitenkin Havu- ja Rodo-lannoite taas on ihan eri koostumuksella!?!
Pitäisi kait Starttilannoitekin tilata 25kg säkissä ....
Lähetä kommentti
Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.