Elokuun lopulla kerroin tarkemmin tomaattiaidastani, joten katso sieltä lajikekuvaukset, jos kiinnostaa. Toista kuukautta on syöty yllin kyllin noita paksulihaisia maksitomaatteja ja hyviä ovat olleet kaikki. Paksuina viipaleina voileivän päällä niitä on mennyt eniten, mutta myös kaikenlaiseen ruoanlaittoon, jopa perunamuusin korvikkeeksi.
Aidassa on edelleen runsaasti raakoja ja kypsymässä olevia, mutta eiväthän ne näillä päivälämmöillä enää kypsy kuin hyvin hitaasti. Vasemmassa laidassa pilkistää pähkinäpensaan oksa. Pensaassa vierailee usein pikkuinen oravanpoika, joka löytää sieltä pikkuisia pähkinöitä. Nekään eivät vielä ole täysikokoisia tai kypsiä, mutta maistuvat oravalle kuten kirsikatkin takana näkyvästä kirsikkapuusta. Tomaatit se on jättänyt rauhaan, eikä muitakaan tuholaisia ole esiintynyt tänä vuonna.
Tämä Russkaya Dushan latvassa killuva tomaatti jäi kesän suurimmaksi, kuusisataagrammaiseksi. Otin sen sisään kypsymään. En muuten tukenut noita jättitomaatteja mitenkään, vaan ne kestivät omissa oksissaan oman painonsa. Rungot toki on tuettu ja sidottu hyvin, muuten ne kaatuisivat jo alkukesällä.
Siinä on muutamia sisään kypsymään poimittuja. Keskellä ns. normaalikokoisia punaisia tomaatteja Sibiria pensastomaatista ja keltainen Golden Sunrise. Niidenkin satokausi on jatkunut näin pitkälle. Takana näkyy halkeillut Roza Vetrov. Se tuntuu olevan erikoisen arka kosteille keleille. Ne menivät heti uuniin ruoan lisukkeeksi.
Sellaisen havainnon tein, että keinotekoisesti kypsytetyt, siis raakana poimitut tulevat sisältä paljon nestemäisemmiksi kuin ulkona kypsyneet. Aikaisemmin tuollainen parivaljakko kuin tuossa oikeassa alakulmassa repesi vahingossa ja kypsyttelin sen sisätiloissa. Vihreästäkin tuli punainen, mutta rakenne muistutti nyt kaupan tomaatteja, siemenet olivat nestemäisen hyytelön ympäröimiä ja valuivat helposti pöydälle. Maku oli happamampi kuin suoraan "puusta" kypsänä poimituissa. En edelleenkään osta tomaatteja marketeista. Eivät vain maistu.
Lisäys viikkoa myöhemmin:
Tänään söimme viimeiset kypsyneet tuosta erästä. Vain täysvihreä ei ole punastunut vielä. Jättikokoinen kypsyi kauniin punaiseksi ja söimme sen maukkaina. paksuina viipaleina aamiaisleivän päällä. Kävin vielä keräämässä muutaman kilon vihreitä komeroon paperipussiin kypsymään. Kasvien lehdet olivat jo pakkasen puremat, roikkuivat velttoina, mutta ehkä kylmä ei ole pilannut hedelmiä. Pitkään on ulkotomaattien kausi tänä vuonna jatkunut.
Bolivialaiset Locotot
1 vuosi sitten
2 kommenttia:
Eipä ne kaikki kypsyneet komerossakaan. Osaan tuli pinnalle painaumia, jotka alkoivat pilaantua. Ehkä pakkanen oli jo ehtinyt puraista.
Tänään kläytimme viimeiset oman maan tomaatit, osa ruokaan, osa leivän päälle.
Lähetä kommentti
Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.