Kaikki vain Googlen pussiin...
Olen viime aikoina taistellut sellaisen turhakkeen kuin virallisen henkilökortin ja sen nettisovelluksen kanssa. Ajatus oli aikanaan ihan hyvä, kun kansalle haluttiin tunnistautumisväline nettiasiointiin, mutta toteutus oli liian hidas ja tulos monimutkainen, eikä se edes aina toiminut. Pankkien tunnistuspalvelut ovat ajaneet tuon ohi.
Henkilökortti minulla on ollut vuosia, mutta syksyllä sain päähäni käyttää sitä myös verkossa kun poliisi, vero ja suomi.fi vaativat yhtenään tunnistautumista. Siihenhän tarvittiin kortinlukija ja sen ohjelmisto. Moneen kertaan kyselin neuvoja Väestörekisterikeskuksen (VRK) helpistä, mutta lopputulema oli, että se ei toimi minun tietokoneessani ainakaan Safari-selaimella, eikä Firefoxillakaan ilman useita korjausohjelmia.
Sitten kesken kokeilun tietokoneeseeni tuli käyytöjärjestelmänpäivitys, eikä kortinlukuohjelmisto toiminut enää. VRK kertoi sivuillaan seuraavalla viikolla, että ohjelma tosiaan ei toimi uusimman käyttöjärjestelmän kanssa ja siitä on tulossa uusi versio joulukuulla. Miltä tuntuisi olla muutama kuukausi ilman mahdollisuutta tunnistautua netissä? Minulla onneksi oli pankkitunnukset kunnossa.
Joulukuun lopulla sitten uusi ohjelmaversio löytyi VRK:n sivuilta, se asentui koneeseeni, mutta ei vieläkään toiminut. Nyt osasin epäillä selainta. Ei toiminut Firefoxillakaan, mutta Chrome aukaisi tien netin tunnistautumiseen. Valtiollisen toimijan alihankkija Fujitsu joko ei osannut tai ei halunnut tehdä yleispätevää päivitystä, vaan suosi yhtä ainutta selainta. Googlea. En tiedä, johtuiko häpeästä, mutta Väestörekisterikeskus vaihtoi samaan aikaan nimensä Digi- ja väestötietovirastoksi. Digiä se ei ainakaan hallitse, siitä minulla on kokemuksia.
Tapaus 2, blogien kommentointi
Jo viime keväästä lähtien minulla on ollut ongelmia blogien kommentoinnissa. Epäilin vakioselaimeni mainosten estoa, evästeiden rajoittamista ja vaikka mitä. Poistelin välimuisteja, muuttelin asetuksia, mutta kommentointi onnistui vain ajoittain Safarilla, eikä Firefoxillakaan luontevasti. Edes omaa blogiani en pystynyt kommentoimaan. Niinpä muille vastailu vain jäi. Se on sääli, sillä blogit voisivat olla ajatustenvaihtopaikkoja. Lopulta kokeilin myös Chromella,kun sen tulin koneelleni ladanneeksi tuon henkilökortin tarpeisiin. Sehän toimi. Niinpä tietysti, kun kyseessä on saman firman tuote kuin tämä Blogger, jolla blogiani pidän. Tuo haiskahtaa pahasti kilpailun rajoittamiselta.
Itsehän minä olen blogialustani valinnut, kun se oli helppo ja ilmainen. Nyt tekisin toisin, mutta vuosikymmenen työ olisi sääli jättää ja aloittaa alusta.
Kun monopoli on riittävän iso; hakukone, selain, kännykän käyttöjärjestelmä, blogit, kuvapalvelut, pilvipalvelut jne jne. voimme olla tilanteessa, että jossakin maassa valitaan Googlen mieleinen parlamentti ja Googlen presidentti. Hakutuloksiahan se ohjailee jo nyt ja rahan voimalla saa näkyvyyttä.
1 kommenttia:
Itse taistelen Pop pankin tunnistaumisen kanssa. Se kun ei tunnu toimivan millään. Ei millään salaimella. Kansalaisvarmenteen mukaan ongelmaa ei ole. Selaimissa on tehty kaikki tyhjennykset, mutta eipä toimi. Palomuuriakin on tarkisteltu, mutta ei. No, onneksi on S-pankin tunnukset ja ne toimii täysin ongelmitta. Digitalisaatio on helpottanut elämää monissa asioissa, mutta kun se ei toimi, ei toimi enää mikään.
Lähetä kommentti
Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.