Helppo ikkunalautarocoto? - siemeniä tarjolla

keskiviikko 19. elokuuta 2009

Rocoto M2
Kyseessä on Fataliin yllätyssiemenistä kasvatettu pubescens, jonka tarkkaa tyyppiä en ole pystynyt Chilifoorumin keskustelupalstan avullakaan selvittämään. Sopivia vaihtoehtoja on liian monta, esimerkiksi PI 355394, PI 355811 (Aji Rocoto), PI 355812, PI 497676, PI 585260 ja PI 585273. Siksi olen alkanut kutsua tuota ytimekkäästi vain Rocoto M2, kun se sattui itämään toisena mustista siemenistä. Vaihdetaan nimeä, jos oikea merkki selviää. Niille, jotka eivät ole koskaan pubescensia kasvattaneet, tämä voisi olla sopiva aloitus. Se on tarjonnut mukavia onnistumisen kokemuksia minulle.

Ensimmäinen sato oli pieni ja hedelmien koko n. 3-4 cm. Elokuussa valmistui seuraava erä ja pituus oli kasvanut jo viiteen senttiin. Nyt satoa näyttää muodostuvan lisää koko ajan. Muutaman kypsän syötyäni siinä on joitakin täyskasvuisia vihreitä ja kymmenkunta pientä alkua. Kasvi on ollut koko ajan eteläisellä ikkunalaudalla. Jostakin syystä en vienyt sitä parvekkeelle tai ulos, kuten muut chilini. Ruukku on pieni, 13 cm muoviruukku, jollaisessa rocotoa ei pitäisi kasvatella, mutta ikkunalaudalle nyt ei mahdu isompi. Kasvi on ollut muutaman kuukauden samassa asennossa, kun parvekkeella havaitsin kääntelyn aiheuttavan raakileiden putoamista ja kukinnan keskeytymistä. Se saattoi auttaa. Tuota on satunnaisesti lannoitettu Puutarhan Kesällä ja ajoittain on liian pitkäksi kasvaneita versoja pitänyt saksia poikki. Muuten se ei pysyisi pystyssä eikä mahtuisi ikkunalle. Yritän ehtiä saksimaan ennen kuin niihin kehittyy raakileita. Sitten ei enää raaski, eikä aina pystykään. Sinne tänne risteilevät oksat ovat muutaman kuukauden vanhoina jo jänteviä kuin paksu teräslanka. Rikoin yhdet halvat kiinalaiset sakset noita leikellessäni. Talveksi pitää kaikki pitkät oksat karsia, jotta ikkunalle mahtuu muutakin. Se on edessä lokakuussa, kun nykyiset raakileet ovat kypsyneet.


Helppohoitoisena minä tätä pitäisin ja luultavasti satokin olisi ollut isompi, jos se olisi saanut enemmän multaa ja ehkä päässyt ulos. Talvinen kukkiminen ja muutama hedelmä kertovat, että se ei ehkä vaadi kauheasti valoa. Toisaalta kesä eteläikkunalla on mennyt ihan hyvin. Keräsin siemeniä talteen ja kiinnostuneille kokeilijoille voin niitä postittaa. Osoitetta vain sähköpostiini, niin pääset ensi keväänä pienen puikulan rocoton makuun.

Jotta et erehtyisi luulemaan, että minulla on joku erityinen viherpeukalo tai multasormi, kerron tuon kaverista, Rocoto M1:stä. Ne itivät samaan aikaan ja kasvoivat rinnan, M1 vähän pienempänä. Se on nyt kukkinut ajoittain talvesta asti, mutta yhtään hedelmää tai raakiletta en ole saanut kasvatelluksi. Paria muutakin rocotoa olen huolella hoitanut koko kesän ilman minkäänlaista satoa. Ne eivät kai vain halunneet asua meillä. Olisipa chileissäni enemmän M2:n tapaisia helppoja tapauksia

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.