Pimiento de Padrón on kohta maisteltavissa

tiistai 1. kesäkuuta 2010

Pimiento de Padrón, annuum Espanjasta on ehtinyt jo syömäkokoon. Sille tyypillistä näyttää olevan tylppä ja epäsymmetrinen alapää, muistumia paprikasta kenties. On ne ennenkin osanneet jalostuksen ja risteyttämisen. Tämähän on Galiciasta, Padronin seudulta tuleva perinnechili, 1700-luvulla munkkien Meksikosta tuoma lajike, jota sitten on espanjalaisessa luostarissa vaalittu. Tulisuus tiettävästi riippuu kypsyysasteesta, mutta kun en tiedä, kauanko tuon kypsyminen kestää, ajattelin antaa ensimmäisten kypsyä ihan punaisiksi ja maistella sitten seuraavat vihreänä, kuten paikallinen tapas-ohje neuvoo.
Onneksi en noudattanut hetken mielijohdettani maaliskuussa ja nakannut kaatuilevat pikkutaimet mäkeen, sillä niistä on kehittynyt hyvinkin tukevia ja paksurunkoisia chilejä. Tämä on 70 cm korkea, mutta ulkona on jo yksi metrinen ja sekin seisoo tukevasti pystyssä. Kaikissa on raakileita, joten kohta päästään pelaamaan edellisen linkin mukaista "espanjalaista rulettia".

Tällä chilillä on muuten oma festivaalikin elokuussa, Espanjassa.

14 kommenttia:

Kaltsu kirjoitti...

Joskus maistoin marketin Padronia ja maku ei ollut vihreänä kehuttava. Maistui äärimmäisen kitkerältä ilman mitään muuta makua. Oli pakko heittää pois. Toivottavasti nämä sinun ovat maultaan parempia.

Chilivaari kirjoitti...

Noitahan syödään oliiviöljyssä paistettuna ja karkealla suolalla maustettuna oluen kera porukalla viihtyisässä ympäristössä. Viihdearvoa saadaan siitä, että keskimäärin joka kymmenes on tulinen ja vetää maistajan naaman mutrulle. Tällaisia kuvauksia olen kuullut ja lukenut.

Tietysti tuoreus on tärkeää, joten ehkä nämä eivät ole markettien kautta myytäviä, vaan suoraan maalta tai enintään torilta. Toistaiseksi odottelen vesi kielellä.

Timo kirjoitti...

Itse maistoin eilen ensimmäisen ihan vähän punertamaan alkaneen. Maku oli hyvin perinteisen paprikan kaltainen pitkällä miellyttävällä poltteella. Sitten myöhemmin illalla koskin käsilläni silmokulmiin...

Omani ovat kauppanimellä Chili Padron, mutta veikkaisin että ihan samoja ovat. http://tinyurl.com/29kyadd

Chilivaari kirjoitti...

Pimientohan tarkoittaa chiliä, joten samaa tavaraa niiden pitäisi olla, elleivät ole muuntuneet matkalla. Omani ovat suoraan Espanjasta. He väittävät, että jenkkiversio ei ole aito asia. Omissani en ole nähnyt noin teräviä alapäitä, vaan kaikki ovat jotenkin pyöreitä tai paprikamaisia, mutta ilmeisesti muoto vaihtelee aika paljon.

Anonymous kirjoitti...

Toin itse noita barcelonasta keväällä ja olen kasvatellut niitä sekä lasitetulla parvekkeella, että mökillä ulkona. Ossakohan kukaan arvata kuinka käy kun siirsin parvekkeelta kasvit sisään isoon altakasteluruukkuun 58w loisteputken alle ikkunalaudalle? Selviävätköhän ensi kevääseen näin? Mahtavatko alkaa keväällä kukkimaan uudestaan? Vai otanko kuitenkin siemeniä talteen ja kasvatan helmi/maaliskuussa uudet taimet?

Chilivaari kirjoitti...

Molemmat menetelmät käyvät.
Talvehtimisessa valon määrä on ongelma ja saattaa olla, että satoa et saa, vaan pitkiä, honteloita oksia, jotka on viisainta leikata keväällä pois. Annuumeita en kyllä ole juuri talvehdittanut, vaan kasvatan keväällä uudet.

Sisään tuodessa kannattaa kyllä tehdä ötökkämyrkytys, sillä niitä kuitenkin on ja ne haittaavat talvehtivaa kasvia enemmän kuin hyvässä kasvussa olevaa. Oksia ja lehtiä kannattaa myös harventaa, vaikka voi olla, että tuo itsekin pudottaa vanhat lehtensä.

Anonyymi kirjoitti...

Tulin juuri työmatkalta Madridista, siellä sain maistaa padroneita oikein valmistettuna. Hieno maku! Ja lautasellisessa oli se yksi tulinenkin. Valitettavasti en tiennyt vielä silloin mitä söin, se selvisi valitettavasti vasta kotimaassa, kun etsin tietoja netistä. Jäi siis siemenet ostamatta. Nyt sitten etsin niitä vimmatusti, että voisin ryhtyä kokeilemaan kasvatusta. Mistähän niitä mahtaisi saada? T. Soili

Chilivaari kirjoitti...

Tuoretta Padronia tähän aikaan vuodesta?
Ei kai ne ole aloittaneet senkin kasvihuoneviljelyä?

Siemeniä ei taida suomalaisista siemenkaupoista löytyä, Englannista minä omani tilasin ja sanoivat niiden tulevan sinne Espanjasta. Tuolla sivulla olevista ositteista pitäisi löytyä sopiva kauppa: http://chilivaari.blogspot.com/2009/12/chilinsiemenia_07.html
Tai sitten Googlella: "Padron chili seeds" hakuun.

Kun alkaa olla kiire tämän vuoden sadon kanssa, selkeintä on, kun lähetät osoitteesi minulle sähköpostissa ja minä laitan muutaman siemenen kirjekuoreen. Ei niitä kasapäin enää ole, mutta kohta saadaan uusia, kun isoimmat jo aloittelevat kukintaa.

Soili Stenroos kirjoitti...

Kiitos sinulle todella paljon! Laitan sähköpostia tulemaan hetimiten. T. Soili

Anonyymi kirjoitti...

Oletteko poistaneet varkaita padroneista? Näyttävät tekevän samanlaisia alkuja kuin tomaatit rungon ja lehden väliin.

Chilivaari kirjoitti...

En ole poistanut. Alhaalta tuuhea on minusta parempi muoto chilille kuin pitkä ja hontelo. Jaksaa kantaa satonsa paremmin.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon padroneita tulossa, kymmenittäin kasvihuoneessa ja vielä kukkivat! Poiminko liian aikaisin satoa, kun olivat kyllä tulisia. Paitoin mielestäni taiteen sääntöjen mukaan, oliiviöljyä ja vähän suolaa. Mitä tehdä kun sato on erittäin runsas - voiko niitä esim. pakastaa. Mikä toi nimen valintajuttu on, en ymmärrä sitä. Kai pitää valita tuntematon.

Chilivaari kirjoitti...

Kyllähän chilejä voi pakastaa, mutta pakastetuista ei taida saada kovin kauniita sulatettuna. Ruoanlaittoon kyllä soveltuvat.
Kokeile myös juustoa sisällä ja pekonia ympärillä grilliin tai uuniin. Tuo pehmentää poltetta. Tietysti annat osan myös kypsyä punaiseksi, että saat siemeniä. Nuo täytettävät kannattaa viiltää yhdeltä sivulta auki ja ottaa siemenet pois ja juustoa (tai lihaa, pekonisilppua, riisiä yms) sisään. Pekoniin käärimällä sitten pidetään aukko suljettuna.

Nimimerkin voi valita, jos sellainen on jossakin noista ohjelmista rekisteröitynä, muutoin tulee anonyymi.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos vastauksesta! Täytyypä kokeilla reseptejä. Samaa ajattelin siitä pakastamisesta. Ystäväni Espanjassa olivat hyvin yllättyneitä, että minun padrinoni ovat kaikki tulisia. Annan nyt niiden kasvaa vielä, ehkä olin turhan hätäinen. Hyviä olivat kyllä tulisenakin minun makuuni. Löysin sieniä, taidan aloittaa täyttelyn niillä, juustolla ja pekonilla höystettynä!

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.