Tämmöisen surkean "Pirkka-chilin" sain tutkittavakseni eilisen ötökkäpostauksen seurauksena. Omakohtaista kokemusta ei onneksi ole, mutta kyllä asia on aivan selvä oireiden ja Leskisen Ötömapin perusteella. Vihannespunkki on tuhonnut tuon chilin.
Vihannespunkki on vielä pienempi kuin ripsiäinen ja lähes mahdoton huomata ennen kuin on liian myöhäistä. Sen vauriotkin ovat vain pikkuisia vaaleita pisteitä lehdissä, kunnes niitä on kaikkialla ja ne ovat kutoneet seittiä oksien ja lehtien ympärille. Silloin on jo myöhäistä. Punkit ovat syöneet kasvupisteet, eikä uutta kasvua enää tule. Omistaja oli ruiskutellut Raidilla tämän chilin muutama päivä sitten, enkä liikkuvia tuholaisia löytänyt, mutta onneksi Jarmo Holopainen on kuvannut tuon pelottavan otuksen. Se on siis vain puolen millin mittainen, mutta aiheuttaa täystuhoa isoillekin kasveille.
LISÄSIN tietoa punkin varhaistuhoista blogiini toukokuussa 2011 ja toisen näköisiä tuhoja lehdissä heinäkuussa 2011.
2024 ett chiliår?
6 kuukautta sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.