13. päivä ja perjantai, kylvin silti annuumit

perjantai 13. helmikuuta 2015

Vanhan kansan kylvöohjeiden mukaan tämä on huonoa aikaa. Siemenet pitäisi laittaa kasvamaan kasvavan kuun aikaan eli vasta viikon päästä.

Lautta oli tyhjentynyt edellisistä idätyksistä, joten pitipä se täyttää uusilla siemenillä, vaikka ajankohta olikin mahdollisimman epäsuotuisa. En ole taikauskoinen, joten kokeillaan nyt näin.

Edellisvuosina olen kylvänyt annuumit muutaman viikon myöhemmin ja ovat silti ehtineet, mutta nyt mukana on hitaita ja tuntemattomia lajikkeita, joten ehkä pitää varata lisää aikaa.

Kim Chi on Korean kansallisruokaan, hapatettuun kiinankaaliin tarkoitettu chililajike ja se on hybridi F1 eli tämän siemensadosta ei tule emonsa kaltaisia. Nämä siemenet on peitattu punaiseksi ja niitä oli vähän, joten idätän vain kaksi tänä vuonna.

Indian PC-1 on vanha tuttavuus, jota en ole muutamaan vuoteen kasvattanut. Pidin sen raikkaasta poltteesta vailla kummempaa makua. Tähän voi hyvin yhdistää muita chilejä ruoanvalmistuksessa. Minun piti kasvattaa myös Thai Culinarya, siemenetkin tilasin, mutta tila loppuu kesken. Intialainen saa nyt kelvata Thai-ruokaankin.

Pimiento de Padron on vakiokalustoani, mainio mieto tapas-chili Espanjasta. Se joutunee ulos, kun nuo muut mahtuvat parvekkeelle.

Jalapeño Numex Pinata tuli tilaajalahjana, mutta se näyttäisi olevan värikäs salaattichili, joten kokeillaan nyt.

Campane on baccatum ja se on ylimääräisenä tällä lautalla itävyyskokeessa, sillä siitä valmistui juuri pieni talvisato ja vanhat siemenet olivatkin loppu.

Siementilaus Hollannista tuli jo melkein kuukausi sitten ja niistä laitoin pari lajiketta heti itämään, yhden tulisen chinensen ja tämän annuumin. Grandpa's Siberian Indoor Pepper iski isoisään nimellään ja sehän piti laittaa lautalle heti. Nyt tuo pariviikkoinen taimi jo kasvattelee ensimmäisiä oikeita lehtiään. Palataan niihin Chinenseihin vähän myöhemmin.

Lisäys yhden yön nukuttuani:
Eipä hermo pitänyt, vaan Thai Hot Culinary (C. annuum) piti myös laittaa itämään. Se on tuotekuvausten ja kuvienkin perusteella niin paljon Indian PC-1:n kaltainen, että on jo pitkään pitänyt vertailla niitä vierekkäin. Jospa nyt olisi sen aika. Joku muu tuosta sakista joutuu väistymään parvekkeelta ainakin sivummalle, mutta mietitään sitä myöhemmin.

4 kommenttia:

toni.kallio kirjoitti...

Itsellä on tarkoitus rakentaa nyt idätyslauta. Kun olen saanut materiaalit kasaan. Kiitos mahtavista vinkeistä. Olen saanut paljon ideoita ja inspiraation sivujesi kautta chilien maailmaan. :)

toni.kallio kirjoitti...

Kyselisin vielä tuosta idätyslaudasta. Idätätkö pimeässä vai lampun alla?

--Toni

Chilivaari kirjoitti...

Päivänvalolla.
Rasiassani on läpinäkyvä kansi. Jos lautta on paikassa, mihin ei päivänvalo osu, kannattaa laittaa valoa heti, kun vihreää ilmestyy. Muuten ne vain kasvavat pitkää vartta. Senkin toki voi upottaa multaan, mutta sellaiset hontelot varret ovat vaikeita käsitellä.

toni.kallio kirjoitti...

Kiitos vastauksesta. Nyt tiedän miksei lautani toiminut. Laitoin lämpölampun alle ilman kantta. Yritän uudestaan. :)

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.