Skorpioni paljastaa piikkinsä vasta syksyllä

perjantai 7. elokuuta 2015

Chinensetkin sentään kasvavat joten kuten kurjasta alkukesästä huolimatta.

Trinidad Scorpion CARDI (C. chinense), tämä Trinidadin maatalousinstituutin vaalima perinnekasvi alkoi juhannuksen jälkeen kasvaa saatuaan uuden ruukun ja kanankakkaa juurilleen. Nyt tuolla puulla on korkeutta metrin verran.

Tästä kuvasta se ei oikein erotu, sillä ylhäällä on amppelissa Canario, jonka versot leviävät joka suuntaan parvekkeen yläosassa sieltä täältä kattoon tuettuna. Nuo kasvavat niin lomittain, että en pystynyt siirtämään niitä erilleen. Vasemmalla samalla hyllyllä ovat Scotch Bonnet (MOA) ja varsin pieni Habanero oranssi.

Oransseja ovat tämän Skorpioninkin kypsät hedelmät. Nuo ovat niitä juhannusviikolla havaittuja raakileita, joista sentään kasvoi puolukkaa isompia, mutta ei tälle chilille luonteenomaisia. Muodosta puuttuu skorpionin piikki. suippo alaosa eikä kokoakaan ole niin kuin Trinidadissa.

Vihreä raakile oikealla on Canario (C. pubescens), joka tosiaan kasvaa vapaasti lomittain tämän chinensen kanssa.

Ylempänä puussa on alkanut uusien raakileiden kasvu ja näissä on jo tunnusomaisia muotoja ja rosoinen pinta. Nämä myös kasvavat isommaksi. Skorpioneja saadaan sittenkin, jos vain kesää kestää. Syyskuussa joudun ehkä auttamaan näitä lämpöpuhaltimella kylmimpinä öinä. Tämän ei pitäisi olla kaikkein tulisimpia skorpioneja, mutta kyllä noista pienistäkin puhtia jo löytyy. Mitä sitten täyskokoisista?

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.