Kuvat ovat tältä päivältä. Ulkona Tampereella harjun ylärinteellä yksi tomaatti vielä sinnittelee vihreänä ja kypsyttelee oransseja kirsikkatomaattejaan. Tuo tuossa on seinustalla ja kellarin ikkuna on vain kaksilasinen ja vanha, joten se voi vuotaa vähän, mutta kaikki muut tomaatit siinä vieressä ovat jo mennyttä. Parin metrin päässä tästä on digitaalimittari, joka kertoi alimman lukeman käyneen kolmessa pakkasasteessa. Mittari tosin on irti seinästä. Vesisaavi siinä vieressä oli jääriitteessä joku aamu. Kylmää siis on ollut. Sungold F1 näyttää kestävän sen.
Tomaatissa on vielä kypsiä, niitä on poimittu melkein päivittäin. Pieniähän ne ovat, makeita ja ohutkuorisia. Ei siitä varsinaista suosikkia meille tullut, sillä se ei paljonkaan maistu tomaatille, se on Sungold ja sellaisena ihan hyvä.
Sungoldia on myös alempana tontilla, siellä betonimuuria vasten. Betonikin varmaan säilyttää jotakin päivän lämmöstä pakkasöiden yli, mutta täälläkin kaikki muut tomaatit ovat paleltuneet. Vieressä kasvava viiniköynnös Zilga on myös jo jäätynyt ja lehdet ruskistuivat ennen kuin ehtivät saada syysvärityksen. Muutama pieni terttu rypäleitä on säilynyt ja ne ovat edelleen maukkaita. Tämän kylmän kesän rypälesato jäi pieneksi ja myöhäiseksi eikä kokoakaan ollut kuin puolet normaalista. Jotakin kuitenkin saatiin ulkonakin. Maukkaita ovat nämä minirypäleetkin. Niitä ei kannata pureskella, sillä Zilgassa on runsaasti siemeniä, eivätkä ne maistu hyvälle. Imaisemalla ne ovat herkkua.
2024 ett chiliår?
6 kuukautta sitten
4 kommenttia:
Hyvin olet saanut makeutta tomaattiin. Sungold on täysiverinen kasvihuonetomaatti joka tarvitsee paljon lämpöä ja aurinkoa antaakseen herkullisia tomaatteja. Jopa kasvihuoneessa väärässä paikassa tomaatit voivat olla valjuja maultaan.
Sungold on minulla valikoitunut useista lajikkeista vakiokäyttöön avomaalla. Kokeilen kyllä vuosittain jotain muuta lajiketta siinä rinnalla mutta jatkuvasti Sungold on ainoa joka tuntuu selviävän käsittelystäni ja tuottavan vielä kypsää hedelmää tarpeeksi paljon että sen kanssa jaksaa vaivautua seuraavanakin vuonna. Makeuden lisäksi sen maussa ei ole kauheasti kehuttavaa mutta parempi se yksinkertainen sokeripommikin on kuin vain kasa raakileita vuoden päätteeksi.
Meillä Sibiria on varma ulkokasvi ja normaalikesinä myös unkarilainen Mano:
http://chilivaari.blogspot.fi/2015/07/siperia-jyllaa-tomaateissakin.html
Sibiriaa vain ei taida enää saada siemeninä.
Amppelissa sisällä tai aurinkoisella seinustalla Tumbling Tom Yellow on meidän herkkuamme.
Täälläkin samankaltaisia kokemuksia. Parvekkeella ollut kesän useita tomaattilajikkeita, mutta parhaiten on tuottanut Sungold. Ja vasta muutama viikko sitten siirsin sisälle vaikka oli ollut pakkasiakin. Paikka on toki suojaisa ja betonilattia varaa lämpöä, mutta pakkasen kourissa kasvi on varmasti joutunut olemaan useamman yön, silti on hengissä. Ihmettelen kun makukin on kaikissa ollut erittäin makea, vaikka olosuhteet ovat varsin surkeat tomaatin kasvattamiseen, varjoisa parveke ja myöhään laitettu sinne.
Tuo Sibiria lienee toisella nimellä mm. Siberian early, Siberian red, molemmissa mainostetaan lyhyttä kasvuaikaa ja viileän sietoa. Löytyy ebaysta ja TomatoFestistä. Suomessa varmaan kannattaisi kokeilla venäläisiä lajikkeita, monen kerrotaan olevan Siperian alueelta joten tuottavat viileässäkin.
Lähetä kommentti
Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.