Aamuhämärissä ja pitkään iltaan paistaa kellarikerroksen ikkunasta outo valoilmiö. Onneksi naapureita ei ole aivan lähietäisyydellä. Talo on niin jyrkässä rinteessä, että kellarikerros on pohjoispuolelta maan alla, etelästä kokonaan maan pinnalla. Syksyn halloissa lopulta kasvunsa lopettaneet tomaatit jäivät seinustalle talveksi pystyyn.
Lokakuussa esittelemäni ledivalothan siellä loistavat. Ripustin ne nostettavaan tankoon valaisemaan eri suuntiin, jotta saan jonkinlaisen vertailun niiden mahdollisista eroista. Testilaatikoissa on Turbo Puben ja Raja Mirchin taimet. Ne ovat saman ikäisiä kuin 20.1. esittelemäni, mutta kellarikerroksessa on monta astetta viileämpää ja kasvu siten hitaampaa. Siirrän nuo kauemmaksi toisistaan ja tuohon väliin muita taimia. Nyt taimille tulee 15.000 luksia ja aurinkoisina päivinä toiselta puolen lisää. Sen pitäisi riittää.
Lamppuja ohjaan mekaanisella ajastimella 12 tuntia päällä, 12 tuntia lepoa chileille. Voisi valoisaa aikaa parilla tunnilla lisätäkin, mutta nuo tuntuvat menevän nukkumaan jo tälläkin. Halvoista digitaalisista ajastimista minulla on paljon ikäviä kokemuksia. Ne menettävät ohjelmointinsa tai aikansa mitä oudoimmissa tilanteissa. Vain nämä paristovarmennetut Clasun AX300:t ovat toimineet jo vuosia niin kuin luvataan. Kalliimpia en ole edes kokeillut. Mekaanisia ajastimia saa kolme kympillä, joskus vitosellakin ja ne ovat lähes kaikki täyttäneet tehtävänsä. Tarkkuus tosin on vain puoli tuntia tai neljännes, mutta valojen kanssa ei tarkempaa tarvita. Digitaalista voi ohjelmoida joka päivälle eri tavalla ja minuutin tarkkuudella, millä voi vesiviljelijälle olla käyttöä.
2024 ett chiliår?
6 kuukautta sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.