Pikkutaimet eivät tykkää kookoskuidusta?

maanantai 13. maaliskuuta 2017

Ehkä minä en vain osaa.

Kookoskuitua olen käyttänyt vasta pari vuotta ja aikaisemminkin on ollut ongelmia, kellastuneita lehtiä ja magnesiumin puutetta. Tämä on samaa Ecogrip-kuitua, jota esittelin 2015. Sattumoisin nuo ovat taas molemmat frutescenseja, kuten myös Cabai Burung Ungu, jolla oli vakava puutosoire 2016.


Madre de Rios (C. frutescens) kellastuttaa kovin varhain sirkkalehtensä.


Aji Guaguao (C. frutescens) kellastuttaa sirkkalehtensä ja rypistää seuraavat. Uudet lehdet ovat aika vaaleita. Samoja oireita on ollut ennenkin.

Jos nuo olisivat jonkun muun taimia, sanoisin, että ovat olleet liian märkinä, mutta omistani tiedän, että niin ei ole käynyt. Aikaisemmista kellertävistä taimista opin, että kookoksen sekaan kannattaa laittaa kolmannes multaa, niin harvinaisemmatkin ravinteet tulevat turvatuksi. Nyt kuitenkin multa oli ulkona jäässä ja jäi antamatta.  Muutenhan kookoskuitua neuvotaan lannoittamaan kuin vesiviljelyä, kasvualustana, jossa ei itsessään ole ravinteita. Tässä kuidussa kuitenkin on jonkinlainen "aloituspaketti". Se ei tunnu riittävän frutescenseille.

Vielä yksi todennäköisesti kookoskuidun aiheuttama ongelma:


Farmers Jalapeño (C. annuum) heittäytyi veltoksi auringossa, vaikka ruukku oli hiljattain kasteltu ja kuitu kosteaa. Lisää vettä nosti sen melko nopeasti taas pystyyn. Kastelutapojaankin joutuu muuttamaan, kun siirtyy mullasta kookokseen.

8 kommenttia:

Päiväkorento kirjoitti...

Itse sumutan lannoiteveden suoraan kasviin, kookos tuntuu hulauttavan kasteluveden turhan nopeasti läpi. ��

Anonyymi kirjoitti...

käytän kookosta altakasteluruukuissa silleen että alin kolmasosa multatilasta on kookosta. toimii salaojana siis. syksyllä kasveja hävittäessä tulee vähemmän roskaa kun juuret sitoo koookoksen paremmin kun lecasoran. pienillä taimilla kookos ei toimi mielestäni, ehkäpä sen onnettoman ravinnepitoisuuden vuoksi. en tiedä. kokeiltu on mutta ei kovin suurella kasvimäärällä.

Jari kirjoitti...

Todella harmillinen juttu. Itse käytän kookosta nykyään todella paljon eikä mitään vastaavaa ole tapahtunut. Idätän harvemmin pelkässä kookoksessa ja käytössä ollut nuo puristetut kuutiot joissa on myös turvetta mukana kookoksen lisäksi.
Kookoksen etuna pidän kasvualusta kuohkevuutta ja vauhdikasta kasvua kunhan vaan lannoittaa hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Suosittelen kokeilemaan muuta kookosta, tuosta kookoksesta itsellänikin huonoja kokemuksia, laadukkaammilla kaikki sujunut ongelmitta.

Chilivaari kirjoitti...

Mikäpä olisi sitä laadukkaampaa?

Jukka *Chilitunari* kirjoitti...

Itselläni oli juuri kookoksen kanssa ongelmia kasvualustatestissä.
http://chilitunari.blogspot.fi/2017/03/kasvualustatesti-2017-osa1.html

Juttelin maahantuojan kanssa kasvuongelmista ja olivat sitä mieltä, että vika oli tapauksessani kasvualustan kuivuudessa ja ravinteiden puuttumisena. Kastelun vähyys selittyi sillä, että yritin sovittaa kastelua muiden kasvualustojen kanssa yhteen.

Oma kookokseni on 210 litran puolipuristepaali, joka on lannoitettu mansikanviljelyä varten jo Sri Lankassa. Vaikka Eviran mittaustulokset näyttivät aineelle hyvää lannoitusta, oli kasvualustan typpi erittäin vähäistä mansikkaa varten. Koska tuote oli esilannoitettu ja käsin revittävissä, kookoksen turvottamiselle ei ollut tarvetta. Tämä saattoi olla virhe.

"Tämä seos on ajateltu käytettäväksi niin, että kasteluletkujen kautta pystytään syöttämään kaikki kasvin tarvitsemat ravinteet. Eli seos ei itsessään sisällä ravinteita kasvin kasvua varten.
Kookos ei myöskään pidätä kosteutta kuten esimerkiksi turve."

Kookosta pitäisi siis käsitellä kivivillan tavoin ja suorittaa tiheämpää kastelua ylijuoksutuksella sekä hyvällä lannoituksella.

Olen testannut myös "laadukkaita" kookoksia, mutta eivät ne ole olleet lannotettuja käytännössä lainkaan. Hyvin niissä on kasvanut, mutta olen niitä myös kastellut ja lannoittanut reippaammin.

Vaikka itselläni on kokeumusta kookosesta, on pakko opetella sen käyttöä lisää.

Chilivaari kirjoitti...

Perusteellista työtä olet tehnyt pikkutaimien kanssa.
Kookoksessa oli sinullakin eniten ongelmia. Se taitaa sujua paremmin vesiviljelijöiltä, jotka osaavat antaa ravinteet oikein ja huolehtia pH:sta.

Anonyymi kirjoitti...

Tyytyväisin olen ollut cocostar merkkiin, laadun tuntee jo ihan kourissa, kun alkaa möyhentämään kostutettua kookostiiltä :)
http://www.chilitarvike.fi/kookoslevy

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.