Cristalissa raakileita kahden kuukauden iässä

torstai 15. maaliskuuta 2018

Aji Cristal (C. baccatum) on kasvanut ikkunan sivussa ledivalojen alla. Se sai nyt molemmat 30W spotit itselleen, kun "pikkutaimia" siirrettiin lasihyllylle nauttimaan auringosta.

Cristalilla on nyt tasan kaksi kuukautta siitä, kun se  avasi sirkkalehtensä. Sitä pidän yleensä chilien syntymäpäivänä, sillä vasta sirkkalehtien ilmestyessä siemenestä hengissä selviytyminen on varmaa.
Rocoto Peru Rojo siinä vieressä alkaa olla kypsä.

Kahden kuukauden ikäisessä Aji Cristalissa on jo raakileita. Siinähän oli nuppuja kolme viikkoa sitten. Kukat aukesivat kahdessa viikossa ja tuo raakile on nyt kolmen päivän ikäinen. Kasvi on puoli metriä korkea ja litran ruukussa puutarhamullassa. Lannoitusta ei paljonkaan ole vielä ehditty aloittaa.

Aji Cristalissa kukan kuihtuessa raakileen tulon havaitsee ensimmäisenä siitä, että kukan jäänteet alkavat nousta pystyyn. Raakilehan suuntautuu aluksi suoraan ylös ja kallistuu alas vasta kasvaessaan.

Blogin päivitykset ovat jääneet harvemmaksi, kun tuntuu, että kaikki on jo kerrottu moneen kertaan. Sanotaan nyt kuitenkin sekin, että Cristalia voi syödä raakana, vaalean vihreänä, kunhan se on kasvanut isoksi.

Kun kerran aloitin vanhojen asioiden kertaamisen, laitetaan vielä kukkakuvakin samaan postaukseen, ettei tarvitse sitä etsiskellä. Lukijoissa on kuitenkin niitäkin, jotka eivät ole vuosikausia seuranneet blogiani ja ensi kertaa kasvatteleviakin pitää välillä palvella. Aji Cristal on hieno chili, maukas ja monikäyttöinen. Sen, kuten muidenkin baccatumien kukka on "kalanruotokuvioinen", valkoisella pohjalla on keltaista, vihertävää tai rusehtavaa väriä. Tämän Cristalin väri on kellertävä kukan auetessa ja se muuttuu rusehtavaksi ajan kuluessa. Väri saattaa hiukan vaihdella kasvatusolosuhteiden mukaan, eikä siis ole lajikkeen tunnistamisessa avuksi. Väripilkut ja niiden kuvio ovat kuitenkin selvä merkki baccatum-sukuisesta chilistä.

1 kommenttia:

Maatiaiskanasen Elämää kirjoitti...

Olipas mielenkiintoinen postaus. Kiva, että huomioit myös ne lukijat, jotka vasta ovat kelkkaan hypänneet :)

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.