Ruukunvaihdon aika Omnicolorilla

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Omnicolor (C. baccatum) on nyt kyllä kitunut liian kauan tuossa seitsensenttisessä miniruukussaan. Viikko sitten siinä oli nuppu, nyt jo montakin kukkaa ja ensimmäinen raakile on muodostumassa. Tilat ovat ahtaat olohuoneen ikkunalla ja pienissä ruukuissa nuo mahtuvat tiheämpään. Juuri nyt ei ole tarjota muuta yhtä aurinkoista ja lämmintä paikkaa taimille. Häpeähän se on kasvattaa noin ahtaissa ruukuissa, mutta ovat ne niissäkin kasvaneet ja alkaneet kukkia. Tuota piti jo kastella kaksikin kertaa päivässä, jos aurinko paistoi. Parin desin multatilavuus kuivui äkkiä.

Tuolta siellä ruukussa näytti. Juuret ovat kiertyneet ruukun reunoille etsimään kait lisää elintilaa. Olen minä pahempiakin nähnyt, paksuja "palmikoita" juurista pohjaa kiertämässä, mutta kyllä tämäkin kertoo selvästi lisätilan tarpeesta. Seuraavaksi tulee 13 cm eli litran ruukku, johon tuo nyt päätyy. Isompaa ei ikkunalle mahdu. Kesällä ulkona se vasta saa isomman.


Omnicolorin kukka on melko pieni ja baccatumin tyypilliset kuviot ovat vihertäviä. Näitä on jo lukuisia, joissakin haarautumiskohdissa useampiakin samassa paikassa.


Heti ensimmäisestä kukasta näyttäisi muodostuvan raakile, ainakin se nostaa päätään pystyyn siihen malliin.


3 kommenttia:

Maatiaiskanasen Elämää kirjoitti...

Komian näköistä :) Katselin juuri omia chilejäni, että ihan kuin alkaisi kohta kukkia tekemään. Voi kyllä olla ihan puhtaasti toiveajetteluakin ;) khih. Mukavaa pääsiäistä Sinulle!

Chilivaari kirjoitti...

Latvan haaroittuminen on yleensä merkki siitä, että nuppuja alkaa muodostua. Toisilla kukkia syntyy nopeasti, toisilla hitaasti, mutta kyllä ne sieltä tulevat.

Maatiaiskanasen Elämää kirjoitti...

Rocoto on ny alkanu haarautumaan :) Se on kyl niin hassu karvakaveri :)

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.