Kylmä pohjoistuuli on myrkkyä

tiistai 5. kesäkuuta 2018


Toukokuussa vein kuistille itäpäätyyn kukkalaatikon, jossa päissä ovat Omnicolorit, keskellä Bolivian Rainbow. Mullan pinnalle pitää vielä istuttaa sinisiä kukkia, vaikka Lobelioita. Isompi Omnicolor on jo kypsyttänytkin muutaman chilin ja niitä on syöty myös keltaisena. Oikean pään pienempi vasta aloittelee kukintaa. Kylmiä öitä nuo ovat kestäneet, mutta nyt kun siihen yhdistyi hyytävä tuuli, se oli pienimmälle liikaa.

Vanhemmissa chileissä on paksummat lehdet ja ne tuntuvat kestävän erilaisia säitä.

Oikean päädyn nuorimmainen, vähän myöhemmin  idätetty Omnicolor (C. baccatum) kesti kyllä toukokuun lämpimällä kaudella muutaman asteen yölämpötiloja, mutta viime yön kuudessa plusasteessa ja voimakkaassa pohjoistuulessa, joka osuu suoraan tuohon kuistille, se alkoi riiputtaa lehtiään. Itse asiassa aamulla koko kasvi nuokkui, vaikka oli hyvin kasteltu. Kun kaikki oksat eivät vielä iltapäivälläkään olleet ryhdistäytyneet, otin kameran ja kuvasin tapahtuman.

No, ensi yöksi sitten ennustetaan hallaa lähes koko maahan. Onkohan aamulla mitään jäljellä? Maahan istutetut tomaatit ja kurpitsat ovat joka tapauksessa luonnon armoilla. Tuon laatikon voisi nostaa sisään, mutta en taida viitsiä. Tulee, mitä tulee.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.