Montufar menestyy - ulos totuttelu onnistui

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Reilu kuukausi sitten kerroin chilien totuttelusta UV-säteilyyn pitämällä niitä puiden ja pensaiden varjossa suurimman osan päivää. Esimerkkinä oli Rocoto Montufar (C. pubescens). Nyt kirjaan omiin muistiinpanoihini (eli tälle blogille), että totutus sujui hyvin, lehtiä ei palanut ja chili voi hyvin.

Kun tiheän kasvuston oksia kääntelee, alta paljastuu runsaasti eri kokoisia raakileita. Päälle päin näkyy lähinnä kukkia ja runsaasti uutta kasvua ylös ja sivuille. Tämä viihtyy ulkona, mutta siellä ei vain ole hyviä ripustuspaikkoja amppeliruukulle.

Kokokuvaa Montufarista en nyt laita, sillä vihreä chili vihreällä taustalla on sellainen piilokuva, että säästän sinut siltä. Ei se kuukaudessa hirveästi ole muuttunut.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.