Chilit kukkivat marraskuussa

lauantai 2. marraskuuta 2019


Parvekkeen lämpömittari oli jäänyt nollaamatta muutaman viikon ja tässä on lokakuun lopun minimilämmöt. Ulkona on käynyt -6:ssa, parvekelasien sisällä lämpöpuhaltimen avulla säilyi +5°. Tuo on mahdollista vain, jos kylmää on ollut hyvin lyhyen ajan. Usein sitä on vain tunti aamuvarhaisella ja sen lasit pitävät ulkona. No, ei viisi astettakaan paljon ole chilien kasvatukseen.

Kaikesta huolimatta ne vihertävät, tekevät satoa ja kukkivat.

Rocoto M2 (C.pubescens)

Rocoto Peru (C. pubescens)

Amppelirocotot kukkivat täyttä päätä. Peru tosin ei kylmässä aukaise kukkiaan kovin leveäksi, mutta raakileita vain niistäkin on tulossa. Se on tänä vuonna poikkeuksellisen satoisa.

Pimiento de Padron (C.annuum)

Annuumitkin kukkivat. Padronissa on täysi tohina päällä.


Padronissa myös on kypsiä ja runsaasti raakileita, nuokin jo syöntikokoisia.

Peruvian White Habanero (C. chinense)

Chinensetkin kestävät kylmää. Kun Peruvian Whiten oksia nostelee, sieltä alta löytyy kukkia, raakileita ja kypsiä.


Annuum Pusa Jwalasta en löytänyt kukkia, mutta vihreitä chilejä minä siitä etsinkin, kun sellaista kaivattiin intialaiseen reseptiin. 
Baccatumeista en löytänyt kukkia. Ehkä ne ovat jo luopuneet satotoiveista. Eihän tämä ihan tropiikkia vastaa.


Varsinainen yllätys oli, että minitomaatti Tumbling Tom Yellow on aloittanut kukinnan uudelleen. Se lopetti satokautensa syyskuun kylmiin ja synkkiin päiviin, mutta nyt uusia kukkia on ilmestynyt eri puolille kasvia. Tämä pitää pelastaa sisään lämpimään.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.