Sopivasti siinä on vuosiluvun verran yli miljoonan.
Enpä ole kovin vakavasti suhtautunut tähän Googlen laskuriin. Blogger aloitti sen käytön vasta puoli vuotta blogini aloituksen jälkeen, joten mikään absoluuttinen totuus tuo ei ole. Onko se paljon vai vähän? Hyvin vähän, jos verrataan joihinkin somen suosikkipalstoihin, mutta varsin pientä ryhmää kiinnostavalle chiliblogille se lienee iso.
Asensin blogiini myös StatCounterin laskurit jonkin verran aloituksen jälkeen, koska niistä saa tarkemmin selvää lukijakunnan kehityksestä. Niissä on rajauksena, että samaa käyttäjää ei lasketa uudestaan muutamaan tuntiin, jotta saataisiin selville paljonko eri käyttäjiä vierailee päivittäin blogissa. Tuosta johtuen lukemat ovat vähän Bloggeria pienemmät Tuosta näkee kuitenkin selvästi, että blogin huippuhetket ovat olleet 2010-14. Sen jälkeen on ollut tasaista laskua.
Miksi? Selkein syy lienee oma aktiivisuuteni. Noina vuosina julkaisin 100-150 kirjoitusta vuodessa, sen jälkeen julkaisujen määrä on pudonnut viidenkymmenen kieppeille. Koko chilinkasvatusyhteisössä on kyllä myös tapahtunut muutoksia, keskustelufoorumit hiljenevät, blogeja suljetaan ja suuret chilifestaritkin ovat loppuneet. Ehkäpä homma jo osataan, eikä neuvoja tarvita niin paljoa?
5 kommenttia:
Mä luen blogeja niin mielelläni, että toivon tän blogin aina vaan jatkavan
Tämä on mun mielestä paras chiliblogi. Jatkoa vain.
Joo, kyllä tää vaarin blogi on rautaa. Äänestän "Jatkoon".
Lienee tämä blogien kirjoittelu ja seuraaminen ylipäätään vähentynyt ja homma siirtynyt mulle alustoille, kuten esim. Youtube.
Tämä on kuitenkin ainut blogi, mitä sillointälöin tulee seurailtua ja etsittyä aiemmista julkaisuista jotain mikä jäänyt joskus mieleen.
Yhdyn edellisiin kommentteihin, tämän blogin pariin palaa mielellään kerta toisensa jälkeen. Kiitos päivittämisestä!
Lähetä kommentti
Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.