Herkkua leivällä (ja kalan kanssa)

torstai 4. marraskuuta 2010

Aji Cristal, Omnicolor, Aji Amarillo, Oranssi Habanero, Indian PC-1, Rocoto Peru, Pimiento de Padron, Aji Indian, Rocoto M2 ym. ym. ovat suosikkejani, kukin vuorollaan. Paljon on chililajikkeita, joiden makua kaipaa, varsinkin, jos niitä ei ole saanut vähään aikaan. Tässä on tämän päivän ykkönen:
Aji Panca (C. chinense) kasvoi minulle tilaamatta, yllättäen, vääristä siemenistä. Hyvä niin, sillä tämä on todella hieno chili. Ei ihme, että se on Etelä-Amerikan suosituimpia chilisäilykkeitä, sillä nimenomaan säilöttynä sen maku pääsee oikeuksiinsa. Näin ainakin tuntuu lyhyen tutustumisen jälkeen. Jotenkin maku tasoittuu ja terästyy säilöttäessä. Tämä on miedossa etikkaliemessä ja hyvää, niin hyvää, että vie kielen mennessään. Myös soseutettuna tomaatin kanssa siitä tulee herkkua. Tulinen se ei ole, mutta selvästi chiliä kuitenkin.

Aji Panca on kukiltaan ja kasvutavaltaan chinense, mutta chilit ovat kyllä baccatumin kaltaiset, pitkulaiset, keskimäärin kaksitoistasenttiset, tukevat ja paksulihaiset. Tuo lienee risteytynyt joskus historian hämärässä Perun syrjäseuduilla, sillä sitä on kasvatettu vuosisatoja intiaanien mökkien seinustoilla. Baccatum Puca Uchu eli Aji Rojo lienee hyvin saman näköinen, mutta vain punainen ja samoista kasvupaikoista kotoisin. Sen siemeniä minä ostin, mutta tämän sain. Kuva on syyskuulta, kun Panca pudotteli alalehtensä ja kypsytteli tumman ruskeat pötkylänsä. Sehän oli erittäin tukevarunkoinen, miehen mittainen puu, jonka tästä ylöspäin kasvaneilla oksilla sato ei enää ehtinyt kypsyä. Se on siis melko hidas lajike, mutta hyvää kannattaa odottaa. Täst' mie tykkään.

Lisäys joulun aikaan:
Aloin epäillä omia arviointejani, mutta hyviä nuo Panca-säilykkeet ovat edelleen.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.