Vuoden positiivisin yllättäjä: Cajamarca

maanantai 8. marraskuuta 2010

Vaikeuksien kautta voittoon. Tämän kanssa on ollut vaikka minkälaisia ongelmia pitkin kesää. Tammikuussa taimelle tullut chili teki ensimmäiset kypsät vasta marraskuussa. Takeltelustani kasvatuksessa voit lukea syöttämällä chilin nimen hakukenttään.
Cajamarca (C. chinense) on valokuvaajan ihannechili. Kun tuollainen väriläiskä riippuu ikkunalla talvisessa maisemassa, siitä ilahtuu väistämättä.
Raakanakin se on näyttävä. Useimmiten kalpean vaalea, mutta sinisiä ja violetteja sävyjä ilmestyy myös luultavasti valon vaikutuksesta. Oksat ovat karvaiset ja puu kauniin muotoinen. Taustan keltaiset ovat Aji Amarilloa.

Kypsä näistä sitten onkin tavallisimman näköinen, punainen pitkulainen, mutta sillä on puolellaan yllätysmomentti: maku. Makean mukava polte on chinensen tyyppistä ja viipyilee pitkään, hellii suuta. Sääli, että näitä tulee niin vähän, että ruoanlaittokokeilut jäävät niukaksi. Tuotahan syö myös paljaaltaan pieninä paloina ihan nautinnokseen. Siemeniä ensimmäisessä kypsässä oli vain 4, eikä niidenkään itävyydestä ole varmuutta.Tuo nimittäin oli parvekkeella pakkasiin asti.

2 kommenttia:

reliikki kirjoitti...

Tosihyviä valokuvia vaarilla.

Anonymous kirjoitti...

Onko maussa häivähdys sitruunaa?

-MadDog-

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.