Cajamarca ryppyilee jälleen

torstai 20. tammikuuta 2011

Ongelmat Cajamarcan kanssa jatkuvat, vaikka nyt on uusi ja eri taholta hankittu siemen.

Minulla on näitä kaksi kasvamassa. Toinen niistä alkoi vetää lehtien reunoja ryppyyn ja outoa värin vaalentumista tapahtui. Toinen kasvaa normaalisti. Molemmat ovat samassa mullassa ja samalla hoidolla.

Viime kesäisistä kokemuksista muistelin kalkin auttaneen. Sitä siis kokeilemaan. Ripottelin tälle käpristelevälle lusikan kärjellisen puutarhakalkkia mullan pinnalle. Tuossa se on vielä sulamatta. Yläkautta kastelu liuotti suurimman osan.

Tässä sama kasvi nyt, viikkoa myöhemmin:
Uutta tervettä lehteä kasvaa hyvää vauhtia. Rypistyneet jäivät ryppyyn, niitä kalkitus ei täysin korjannut. Väri on hiukan muita chinensejä vaaleampi, joten ehkä tuolle pitäisi aloittaa typpilannoitus, mutta oikeammin on ruukunvaihdon aika.

Nämä ovat nyt kuukauden ikäisiä ja korkeutta on vain 12 cm, mutta kasvu tuntuu olevan hyvällä alulla ja taimiruukku käy jo pieneksi.

PH:n lisäksi myös magnesiumin puutetta epäillään tuollaisen käpristelyn syyksi. Puutarhakalkeissa on kovin erilaiset määrät magnesiumia, 2-6% on havaittu. Kannattaa valita sellainen, jossa sitä on reilummin.

3 kommenttia:

InkRose kirjoitti...

Komeasti sinulla kyllä Chinenset kasvaa. Omani ovat ainakin suhteessa matalampia (kun melkein kaikki nousivat mullasta jo joulun aikaan ellei aiemminkin), eivät taida 10 cm vielä ylittää ja lehtiä on vielä muutama vähemmän, mutta kasvua on kyllä ja kaikissa näkyy olevan vähintään silmun alkua hangoissa, muutamassa jo ihan selkeää rosvon alkua avautuvine lehtineen. Ihan hyvän kokoisia läimäreitä nuo omienkin chinensien isommat lehdet ovat jo, suunnilleen puolikkaan kämmenen kokoisia.

Varmaan iso tekijä tässä pienessä hidastelussa on se käyttämäni pahamaineinen mustamulta, josta tosin myös huuhtelin ravinteet aika tehokkaasti kaiketi viemäriin. Ensimmäiset kavereille menevätkin on jo luovutettu, eilen lähti yksi Aji Amarillo ja Habanero Brown Large. Toiselle vara-Amarillolle on myös koti, ja taitaa yksi Turbo Pube olla menossa äitini puutarhaan kesemmällä sitten. Ehkä tästä jollekin saadaan chilikärpäsen purema aikaiseksi. :)

Pajalla on edelleen vasta yksi Peru Cusco ja Biquinho pystyssä. Toinen Peru Cusco kyllä juurruttelee itseään purkkiin vielä, kuten yksi Red Peruviankin eli Rocotonkin makuun varmasti syksyllä päästään. Ja kaipa se Chinese Pot Chilikin jotain tuolla meinaa tehdä, laitoin sille kupua päälle että säilyisi kosteus paremmin ESLin alla. Habaneroja nyt sitten vielä odotellaan.

Chilivaari kirjoitti...

Itse asiassa tänä vuonna Cajamarca onkin nopeimmin kasvanut chinense. Esimerkiksi viikon myöhemmin itänyt intialainen Lotha Bih on vasta viisisenttinen. Kyllä ne hyvin vielä ehtivät ja luultavasti pitää kasvua jarrutellakin ennen parvekekautta.

Jos Musta sinua arveluttaa, vaihda nuo isompaan ruukkuun ja vaihda samalla multaa, sillä siitä pääsee.

InkRose kirjoitti...

Chinenseistä onkin jo enemmistö isommissa ruukuissa eli maitotölkeissä ja niihin saivat evääksi Biolanin Puutarhan Mustaa jota varastosta avatun säkin löysin. Ja kyllä ne tosiaan ovat tuossa mustamullassakin ihan tukevasti kasvaneet, varret ovat tanakat ja lehdet isoja ja terveen näköisiä, tumman vihreitä. Eiköhän se hivenen hitaan oloinen lähtö johtunut enemmän siitä että huuhtelin ravinteet niin tehokkaasti mullasta silloin alkuun. Tai sitten siitä että aloittelijan innolla niitä vahtaan. ;)

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.