Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste chili. Näytä kaikki tekstit

Chilejä Unkarista

tiistai 3. tammikuuta 2012

Csipös Alma Paprikan latvus 3.1.
Kiinnostuin unkarilaisista chileistä kun löysin muutaman paikan, mistä niiden siemeniä saattoi saada, jopa suoraan Unkarista tai sitten siemensivuston pitäjän Unkarin vierailujen seurauksena. Pari kertaa olen aikaisemmin kasvatellut jotakin unkarilaista lajiketta englantilaisilta siemenliikkeiltä hankittuna. Kokemukset eivät ole olleet kummoisia, mutta toisaalta unkarilainen paprika ja maustamisen taito tunnetaan ja eurooppalaiset chilit kasvavat varmemmin ja nopeammin kuin intialaiset tai meksikolaiset. Jospa vielä kerran.

Enhän minä unkaria osaa. Lajikekuvauksia olen lukenut saksaksi ja verrannut niitä unkarilaiseen tekstiin. Googlen kääntäjä myös osaa sanastoa jonkin verran. Paprika on unkarilaiselle sekä makea että tulisempi. Chili tunnetaan myös, mutta se näyttää tarkoittavan tuontitavaraa, Habaneroja, Cayennea, Nagaa ja sellaisia. Vuosisatoja Unkarin maaperässä kasvaneita ja kehittyneitä lajikkeita kutsutaan paprikaksi. Yritin valita niistä hieman tulisemmat versiot. Joitakin noista on samalla nimellä myös täysin tulettomia.

Tällaisia nyt ainakin ajattelin kasvattaa:
Csipös Alma Paprika Garai feher (jonkin verran tulinen omenapaprika kellertävin hedelmin) on tuossa kuvassa ja jatkossa aion kutsua sitä vain Almaksi, vaikka markkinoilla on myös Édes Alma Paprika, makea versio. Sillä on myös siemenpankin numero PI 543809. Almassa on raakileita kehittymässä ainakin 4 ja kukkia puhkeaa päivittäin lisää. Se on pakko siirtää isompaan ruukkuun ja pois lämpökaapista vielä tällä viikolla. Pallukoista kehittyy noin kolmesenttisiä, mutta paksussa varressa ovat. Varmasti kestää. Netistä löysin keittiösivuilta kuvia punaisesta Almasta. Tämä paprika kuulemma kypsyy vaalean kellertävästä oranssin kautta punaiseksi ja pieni tulisuus samalla häviää tai muuttuu makeudeksi. Ne siis käytetään ennen lopullista kypsymistä. Kokonaan unkarinkielisillä sivuilla esitellään Almaa kolmena tai jopa viitenä eri tuotteena vähän samaan tapaan kuin meillä eri perunalajikkeita. Tuosta siis on muunnelmia, kuten seuraavastakin.

Cseresznye paprika, kirsikkapaprika hyvin vahva (tulinen), punainen lajike, kauppanimeltään Cserko. Näin siitä sanottiin: Termese erösen csipös iz̉u = hedelmässä on erittäin pistävä maku. USDA numero on  PI 543811.
Joillakin siemenliikkeillä on myös Sárga Cseresznye (keltainen kirsikkapaprika). Näitä näyttäisi olevan hyvin erilaisia eri paikoissa. En ole vielä idättänyt.

Paprika - Hecele erõs, hot, Australian kautta Unkarin tuliaisia, jossa selkeästi on tulinen merkintä. Kukkii kuuden viikon ikäisenä ja Alman kokoisena.

Paprika-Bohócsapka, mahdollinen chinense, ensimmäinen itää juuri, multaan lähipäivinä.

Näiden idätystä ei vielä ole aloitettu:
PI 594136, baccatum Unkarista löytyi espanjalaiselta siemenliikkeeltä.

Beaver Dam, 1912 Unkarista maahanmuuttajien mukana USA:n Wisconsiniin viety, siellä perinnekasvina viljelty iso annuum tuotiin takaisin Eurooppaan joitakin vuosia sitten. Alkuperäinen unkarilainen nimi lienee unohtunut.

Muutamia makeita paprikoita ja pari tomaattia tuli myös samassa tilauksessa sekä lahjapussina Chili-mix, runsaasti teräviä "kissa-paprikoita" punaisena, keltaisena ja oranssina. Sekaisin olevat siemenet on väritetty vastaavalla tavalla. En ole lainkaan varma, laitanko näitä annuumeita itämään. Vaikka niistä löytyisi hyviäkin, jatkossa niitä joutuisi kasvattelemaan ilman varmaa tietoa lajikkeesta. Yksi varma lajike minulla on: Macska sárga, "keltainen kissa", suippo annuum, mutta en ehkä laita sitäkään multiin. Tila loppuu kuitenkin ja tuo näyttää kovasti keltaiselta Cayenneltä, mitä se varmaan vuosisatojen takaa onkin.

Itseopiskelijalle muutamia Unkarin sanoja. Asiantuntijat saavat korjata:
Piros = punainen
Sárga = keltainen
Feher = valkoinen, vaikka chilien kohdalla sillä usein tarkoitetaan vaalean keltaista
Zöld = vihreä
Csipös = mausteinen (spicy, sharp, hot), tarkoittanee mietoa
Kellemesen csipös = miellyttävän mausteinen
Erõs = vahva, hot
Édes = makea, siis tuleton
Csipmentes = makea
Edes Fuszer = makeita mausteita
Díszpaprika - nagy erős = Koristepaprika - erittäin vahva
Alma = omena
Cseresznye = kirsikka
Macska = kissa

Jostakin minulle täysin tuntemattomasta syystä unkarilaiset nimittävät tavallisimman muotoisia suippoja chilejä kissapaprikoiksi. Terävä kärki ja usein kaareva muoto ehkä muistuttaa kissan kynttä? Myös vihannes- ja sarvipaprikoista puhutaan, eikä minulle ole selvinnyt näiden erot.

Unkarilaiset olivat pakanneet siemenpusseihinsa reilusti siemeniä, jopa 30-60kpl, joten voisin niistä lahjoittaa pois osan. Jos kiinnostaa, sähköpostiosoitteeni löytyy jostakin profiilin tiedoista.

Vuoden 2012 chilit

tiistai 20. joulukuuta 2011

Lista kauden 2012 kasvatettavistani taitaa nyt jäädä tällaiseen kompaktiin muotoon, sillä kopiointi suoraan Open Officesta (johon kirjaan kasvatustietojani, jos muistan) tuotti ihan luettavan luettelon. Lista täydentyy sitä mukaan, kun laitan uusia itämään tai merkittävää edistystä tapahtuu muulla rintamalla.

Järjestys on nyt idätysajan mukaan. Office toki osaa järjestää nuo myös lajin tai aakkosjärjestyksen mukaan, jos sellainen pälkähtää päähäni. Taimella-sarake tarkoittaa minulla, että chili on selvinnyt idätysvaiheistaan eli sirkkalehdet ovat avoinna ja taimi pystyssä.

Idätykset ennen marraskuun loppua ovat "vahingossa" kasvamaan jääneitä koeidätyksiä paitsi Ulupica.

2012





Lajike Laji idätys taimella kukka raakile kypsä
Cajamajarca (englantilainen) chinense 24.08.11 03.09.11 1.8. 15.8. 1.10.
Aji Amarillo (oma siemen) baccatum 20.10.11 11.11.11 20.2. 6.3. 20.4.
Aji Cachucha chinense 20.10.11 07.11.11 18.1./15.2 27.5. 5.7.
Ulupica Large cardenasii 06.11.11 28.11.11 24.1. - -
Paprika Hecele, Erõs annuum 06.11.11 20.11.11 3.1. 8.2. 19.4.
Alma Paprika, Csipös annuum 06.11.11 27.11.11 27.12. 1.1. 19.2.
Canario pubescens 27.11.11 11.12.11 3.5. 2.6. 16.7.
Rocoto Manzano Orange pubescens 27.11.11 11.12.11 1.6. 19.6. 11.8.
Habanero Peruvian White chinense 12.12.11 28.12.11 23.3. 27.5. 26.6.
Habanero White chinense 12.12.11 24.12.11 10.5. 15.6. 10.8.
Machu Pichu chinense 12.12.11 23.12.11 17.3. 27.3. 30.5.
Tasmanian Red chinense 12.12.11 28.12.11 28.2. 3.5. 19.6.
Paprika-Bohócsapka chinense 12.12.11 4.1. 3.5. 10.5. 10.7.
Aji Amarillo (ostosiemen) baccatum 30.1. 5.2. 28.5. 10.7. 20.9.
Chinchi Uchu baccatum 17.1. 27.1. 13.6. 24.6. 2.8.
PI 594136 baccatum 17.1. 26.1. 11.5. 6.7. 5.9.
Beaver Dam annuum 1.3. 9.3. 15.5. 10.6. 10.8.
Cseresznye paprika  annuum 1.3. 14.3. 18.5. 27.5. 10.7.
Macskapiros annuum 1.3. 6.3 30.5. 18.6. 7.8.
Hegyes csipös annuum 1.3. 8.3. 30.5. 12.6. 1.10.
Kalocsai annuum 1.3. 8.3. 14.5. 26.5. 10.7.


Talvehtimassa on koko joukko chilejä:

Baccatum: Aji Bonito, Aji Chanca, Aji Cristal, Aji Quitunquito, Chilean Green, Inca Red Drop, Puca Uchu.
Chinense: Cajamarca, Habanero
Pubescens: Rocoto Peru, Rocoto Red Peruvian, Oranssi "Päärynärocoto"
Frutescens: Piri Piri

Lotha Bih chinense vai Lotabih Jolokia frutescens?

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Pepper-King: Lotha Bih (C. chinense), Semillas La Palma: Lotah Bih (C. frutescens), Frontal Agritech: Lotabih Jolokia (C. frutescens)

Näitä aina sattuu, siemeniä, joista kasvaa hieman toista kuin piti. Tällä kertaa epäilyttää vain lajimääritys ja nimi, kasvi on sitä mitä luvattiin. Pepper-Kingin nimeämispolitiikka on aika vapaamielistä. Siinä ei juuri muista välitetä, ei aina samalle kasville aikaisemmin tehdystä määrityksestäkään.

Ostin siis siemenet Saksasta Pepper-Kingiltä intialaisena chinensenä. Jo kukintavaiheessa aloin epäillä frutescensin geenejä ja maistelussa ei löytynyt Habaneron tai Nagan makua. Kun noita kukkia katsoo, jyrkkä mutka varressa ja kukan muoto muutenkin on aivan frutescens. Toisaalta niitä kasvaa nippuna, mikä on tavallisempaa chinenseille. Tätä katsoessaan joutuu ymmälle. Mikä se erottava tekijä olikaan? Raakileet kasvoivat osa ylös, osa vaakasuoraan, mikä viittaa lisää frutescensiin, samoin hedelmän muoto, koko - ja maku.

Nimeä aloin epäillä, kun espanjalais-saksalaisen siemenkaupan listoilla näin melkein samannimisen frutescensin. Löysin sitten Intian Assamista chilien tukkumyyjän, jonka sivuilla oli tietoa tuostakin chilistä. Lajikkeen kuvaus pitää täsmälleen paikkansa, nimi eroaa yhdellä kirjaimella ja jolokia tarkoittaakin vain chiliä paikallisella kielellä. Tämä on siis Lotabih Jolokia (C. frutescens). Siirrynpä käyttämään tuota alkuperäistä nimeä ja kirjoitan Chiliwikiinkin esittelyn frutescens-lajikkeesta. Tukkumyyjä oli myös mittauttanut tulisuuden ja se on melkoinen, yli habaneron menevä 350.000-500.000 SHU. Tätä pidetään yhtenä Bih/Bhut Jolokian ja siis myös Nagan vanhemmista. Risteytyminen lienee tapahtunut luonnossa, vaikka Intian armeijan taistelukaasujen koelaboratoriotakin epäillään.

Lotabih on kuulemma varsin suosittu chili Assamissa, missä sitä käytetään myös vihreänä tuomaan tulisuutta pikkelseihin ja ruoanlaittoon. Sen satoaika on sadekausi ja Assamissahan sataa. Siellä on maailman sateisin paikkakunta, missä vuoden sademäärä on ollut 22 metriä ja heinäkuussa yksistään satoi 9 metriä. Tämän chilin kotikaupungissa Jorhatissa kuitenkin sataa heinäkuussa vain 51 cm, Helsingissä 6 cm. Nyt ymmärrän, miksi se alkoi satoamaan kunnolla vasta pistettyäni sen ulos loppukesän sateisiin. Tämä ei taida oikein onnistua parvekkeella tai ikkunalla.

Jotain vialla chinenseissä?

torstai 16. kesäkuuta 2011

Nyt ei kaikki mene niin kuin suunniteltiin. Kolme tai neljä chinenseä oikuttelevat, eikä sadon tuotanto lähde käyntiin. Ensimmäisenä epäiltyjen listalla on toukokuu kylmällä parvekkeella.


Zavory, kukkia ja tukeva raakile. Kaikki hyvin? Ei todellakaan. Tuollaisia puolukan kokoisia minimarjoja siinä on monellakin oksalla, mutta ne ovat olleet tuon kokoisia jo ainakin pari viikkoa. Uusia marjoja tulee, mutta vanhat eivät kasva. Samanlainen ilmiö oli habaneroissani alkukesällä -08.

Kauniitahan nuo ovat, mutta alkaa turhauttamaan pientä chilinkasvattajaa, kun koko on jämähtänyt muutamaan milliin, eikä kasvua tapahdu. Syytä voi olla myös ruukun vaihdossa. Vastoin omia neuvojani tein ruukun vaihdon samalla kun vein nuo parvekkeelle. Valoa tuli lisää, säät viilenivät ja juuret olivat hukassa. Liian monta isoa muutosta samaan aikaan saa kasvit voimaan huonosti.

Hiukan oudolta tuntuu, että kesäkuun helteet eivät vielä ole korjanneet tilannetta. Ehkä nekin olivat liikaa. Jossakin määrin samantapaisia vaivoja on myös Cheiro Roxalla ja Lotha Bihillä. Belize Red ehti kasvattaa yhden isoksi ikkunalaudalla ennen kuin joutui parvekkeelle. No, ei hätää, Habaneroja riittää ja baccatumit kasvavat aivan normaalisti keleistä välittämättä.

Taasko väärä Aji Chanca?

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Muutaman viikon epäilin vahvasti, että olen saanut jo kolmannen kerran väärät siemenet tästä Kolumbuksen henkilääkärin mukaan nimetystä baccatumista.

Aji Chanca on mukavan tukeva baccatumiksi. Parina kesänä olen kasvatellut sen nimisistä siemenistä hyvin erilaisia, muotoisia ja värisiä chilejä. Olivat kuulemma risteytyneet John the Chillimanin terassilla, missä parveili mehiläisiä. Nyt pitäisi olla oikeat siemenet. Chilien pitäisi olla lyhyitä ja tylppiä. Ensimmäiseksi sinne kuitenkin ilmestyi tuollainen pitkä suikula, kuin tyypillinen annuum ja seuraavakin oli vielä samaa tyyppiä.

Kyseessä taitaa olla "ensimmäisen podin syndrooma". Ennenkin on tapahtunut, että chilin ensimmäinen hedelmä on aivan erilainen kuin lajille tyypillinen muoto. Suikuloihin voi tulla paprikamainen ja paksukaisiin puikula ensimmäiseksi.

Syytä en tiedä, mutta opettelukappaleita vain syntyy. Muoto vakiintuu myöhemmin. Nämä muistuttavat jo aivan riittävästi tyypillistä Aji Chancaa ja samanlaisia on tulossa lisää. Ehkä se nyt on oikein. Vihdoinkin. Helpottuneena vaihdoin tuonkin isompaan ruukkuun ja jään odottelemaan maistiaisia uudesta lajikkeesta.

Capsicum chacoënse

perjantai 6. toukokuuta 2011

Olen suhtautunut pidättyvästi ns. villichileihin, vaikka ne nyt näyttävät olevan muotivillitys nuorten kasvattajien keskuudessa. Jos kyseessä todella ovat sukupuuton partaalla olevat kasvit, niin niiden viimeisten siemenien pelastamiseen pitäisi suhtautua vakavasti, ei postimerkkien keräilijän otteella. Itselläni en katso olevan riittävästi taitoa noiden hoivaamiseen eikä varsinkaan pitkäjänteisyyttä. Oma ikä asettaa rajoituksensa. Vuosikausien päästä chilit saattavat olla hengissä, mutta minä en. Kuka niitä sitten levittää eteenpäin?

Capsicum chacoënse type Exile (todennäköisesti se) kukkii hyvin pienin valkoisin kukin. Otin tuohon vertailukohdaksi Rocoto Riesenin violetin kukan.

Chacon kohdalla tein poikkeuksen periaatteisiini, kun Filago istahti elokuussa Chiliyhdistyksen vuosikokouksessa viereeni ja ikään kuin kunnianosoituksena tarjosi minulle juuri kypsyneestä chacoënse-sadostaan yhden pikku marjan. Ne ovat pitkänomaisia, punaisia ja yllättävän hyvän makuisia, ihan naposteltavaa ja chiliksi tunnistettavissa pikku poltteesta. Joissakin villichileissä ei ole lainkaan chilin ominaispoltetta.

Siemeniä oli vain muutama ja yhden laitoin heti itämään ja se itikin ihan normaalisti. Villeillä pitkät itämisajat ovat tavallisia. Talven se kasvoi ikkunalla ja on edelleen taimiruukussaan. Muutamat kerrat sitä on pitänyt leikellä, että se mahtui pieneen tilaan lasihyllyllä, mutta hyvin se muuten talvehti. Kasvu on ahtaudessa jäänyt vähän vinoksi, mutta kyllä se kesällä oikenee.

Chacoënsen kukassa on terälehtien takana ns. Calyx-hampaat jonkinlaisena tuntomerkkinä. Tässä niitä on minimimäärä, 5. Tuosta voinee asiantuntija päätellä jotakin lajikkeesta. Näiltä osin chilien tiede on vielä kehitysvaiheessa ja määritelmät ovat muuttuneet viime vuosikymmeninä.

Chacoa pidetään yhtenä helpoimmista viljeltävistä, eikä se taida ihan sukupuuton partaallakaan olla, kuten jotkut villit, kun niiden elinympäristöt on otettu muuhun käyttöön.

Kummallisen nimisiä chilejä

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Aina vain löytyy outoja lajikkeita. Tuntuu siltä, että joku kehittelee tai nimeää niitä sellaista vauhtia, että uutta kiinnostavaa löytyy joka vuosi. Siemenliikkeiden mainospuheiden varassahan noita tilaillaan ja vasta syksymmällä todetaan, että suuret lupaukset eivät ihan toteutuneet. Kerronpa muutamasta itselleni täysin tuntemattomasta lajikkeesta, mikä johti niiden valitsemiseen. Aloitetaan baccatumeista, joita minulla on selvästi liian monta kasvamassa.

Jamy oli jonkin aikaa Fataliin luettelossa, mutta hävisi nopeasti. Jamaikalainen, keskitulinen erittäin aromikas kuuluvat mainoslauseisiin. Pääsin tätä jo maistelemaan Fataliin jauheena ja ihastuin todella. Makua on, mutta polte on niin mieto, että sillä voisi "korppujauhottaa" pihvin. Eli sitä kuluu paljon. Pitäisi varmaan laittaa toinenkin kasvamaan, tai sekoittaa jonkun tulisemman kanssa. Tämä on ensimmäisenä idätetty bacca. Muut vasta tunkevat sirkkalehtiään pinnalle kun tämä kaksiviikkoisena kasvattelee oikeita lehtiä.

Aji Bonito
Sitä kehutaan kauniiksi kasviksi, jonka vaalean keltaiset raakileet kypsyvät kiiltävän punaisiksi ja ovat makeita, mehukkaita ja rapeita, keskitulisia. Kun vielä mainitaan, että tuo soveltuu viileään ilmanalaan, mikäpä sellaista on valitessa.

Aji Quitunquito on Pepper-Kingin nimeämä "helppo ja maukas" lajike. Nimi on outo sekoitus perulaista ja ecuadorilaista paikannimistöä. Tämä tuli vähän niin kuin tilauksen täytteenä, kun ihan paria lajiketta ei viitsinyt tilata.

Chilean Green saa tänä vuonna korvata minulla Aji Cristalin (vaikka onhan sekin talvehtimassa). Se näyttää aika paljon samalta, ehkä vähän lyhyempi ja paksumpi, kypsyykin samoissa väreissä ja on käyttökelpoinen jo vihreänä. Tätä väitetään chileistä makeimmaksi, jossa on paljon aromia ja polte Jalapeñon luokkaa. Odotukset ovat siis korkealla.

Firefox siemenpussi on minulla ollut jo muutaman vuoden. Sain sen tilaajalahjana amerikkalaiselta siemenkauppiaalta. Hyvin näkyivät vielä itävän. Sitä en muualla ole huomannut, mutta haku onkin vaikeaa, kun nimi sekoaa selaimeen. Punainen chili on lyhyt, tylppä, pyöreäpäinen; no katsotaan mitä lahjasta tulee.

Chinenseissäkin on neljä minulle täysin outoa tälle kaudelle.

Belize Red
Nimi kertoo kotipaikan ja värin. Habaneroja miedompi ja satoisa, väitetään tästä. Sain siitäkin Fataliin jauheputken ja tänään maustoin sillä kanafileet, hyvää oli. Raikas ja kuitenkin kohtuullisen tulinen maku.

Cheiro Roxa oli hetken Fataliin yllätyslahjana rekisteröityneille tilaajille ja ehdin saada sen. Kaunis ja erikoinen muoto on tämän ilmeisesti brasilialaisen lajikkeen myyntivaltti.


Lotha Bih, "kaikkien Jolokioiden äiti", väittää Pepper-King. He ovat tuoneet sen Intiasta, mikä riitti minulla valintaan. Se on hitain chinenseistäni. Korkeutta on vain 5 cm kohta kuukauden iässä, mutta lehdet sentään ylittävät 7 cm taimiruukun jo komeasti.

Zavory
Tämän pitäisi olla mieto chinense, lähes tuleton. "Voi syödä kuin karkkia, jättää vain pienen lämmön suuhun", sanoo mainoslause. Zavory on sama kuin Aji Dulce Venezuelasta väitetään netissä. Amerikkalainen siementalo Burbee on kuulemma nimennyt sen uudestaan saadakseen myyntiin vauhtia. Sinänsä hassua, vaikkakin tavallista, että kun muut myyvät tätä mietona, yksi luokittelee sen tuliseksi luokkaa 9-10. Kesällä tuo nähdään.

Aji Chanca - mysteeri selviämässä

torstai 13. tammikuuta 2011

Pitkin vuotta olen kirjoittanut Aji Chanca-viljelmästäni, joka tuotti kovin monimuotoista hedelmää. Asia on selviämässä, olen saanut siementen toimittajalta selityksen ja todiste on matkalla Australiasta Suomeen.

Kaikki alkoi jo syksyllä -08, kun löysin John the Chillimanilta outoja baccatumin siemeniä. Ne oli nimetty Kolumbuksen lääkärin mukaan Aji Chancaksi. Diego Alvarez Chanca levitti chilitietämystä ja tutkimusmatkoilta tuotuja siemeniä Euroopan hoveissa kertoen chilien terveysvaikutuksista.

No, ensimmäisestä erästä kasvatin vain yhden kasvin isoksi kesällä -09 ja siitä tuli tuollainen keltainen, vaikka chilin piti olla paksuhko, pyöreäpäinen ja punainen. Raportoin tilanteesta myyjälle ja sain uudet siemenet.

Keväällä 2010 uusi Aji Chanca kasvoi nopeasti ja täytti parvekkeen nurkan jo toukokuussa, jolloin siinä kasvoi taas pitkulaisia, teräväkärkisiä, mutta nyt punaisia. Eivät nämäkään muistuttaneet myyjän mallikuvia.

Tuosta sisuuntuneena laitoin kesäksi kasvamaan 8 uutta taimea, neljä siementä kummankin vuoden pusseista. Nehän kasvoivatkin lämmössä ennätysvauhtia ikkunalaudalla koko kesän ja syksyllä alkoivat sadon tuotannon, edelleen noissa litran jäätelörasioissa neljä ikkunan korkuista chiliä kummassakin.

Jo kukat kertoivat, että nämä eivät olleet samaa lajiketta, vaikkakin baccatumeja kaikki.

Syksyllä satoa alkoi muodostua tähän koeviljelmään. Parin desin multatila ja pari loisteputkea ikkunan päällä riitti muutaman kypsän hedelmän tuotantoon syyskuulta joulukuulle.

Kymmenestä kasvatetusta Aji Chancan siemenestä sain 6 selvästi erilaista chiliä ja muutamia kaksoiskappaleita. Tässä punaisena aika paljon oikeaa lajiketta muistuttava, taustalla taas melko lailla Championin oloisia. Mieleen tuli, että myyjä on sekoittanut siemenet, kaikenlaisia baccatumeja samaan pussiin.


Tuommoisiakin niistä vielä ilmestyi. Leveitä pyöreitä ja lyhyitä mötkäleitä. Enempää en jäänyt odottelemaan, vaan mailasin Johnille, johon olin tutustunut jo pari vuotta aikaisemmin ja saanut useita hyviä siemenpusseja.

"Mehiläiset ovat tehneet meille tepposet", vastasi John. "Risteytymiä ovat, minulla eivät siemenet mene sekaisin." Hän kasvattaa chilinsä ulkona, varjon puolen terassilla tai seinustalla, eri lajit vähän eri paikoissa. Varjoa ne kaipaavat, sillä päivälämmöt voivat tähän aikaan vuodesta olla 37°C. Baccatumien kasvupaikoilla oli kuulemma ollut mehiläisiä pörräämässä ja tässä on tulos.

Enpä ole risteyttämiseen perehtynyt, mutta ilmeisesti sieltä voi tulla vaikka minkä muotoisia ja värisiä vanhempien ominaisuuksista riippuen tietysti. Maut vaihtelivat yllättävän vähän. Useimmat olivat ihan hyviä baccoja. Tulisuudessa oli vaihtelua ja tuo viimeksi kypsynyt pyöreä oli aivan mauton. Kun näiden seuraava sukupolvi voi taas olla erilainen, en lähde noita edelleen kasvattelemaan, vaan tyydyn olemassa oleviin lajikkeisiin. Niissäkin on ihan riittävästi ihmettelemistä.

Niin, John otti uudet, selkeämmät mallikuvat sivuilleen ja poimi minulle viime viikolla uudesta sadostaan uudet siemenet ja ne ovat tulossa. Pitänee laittaa itämään, kunhan saapuvat.

Chiliwiki on avattu!

tiistai 16. marraskuuta 2010

On siitä jo toista viikkoa, kun ideaa ryhdyttiin viimein toteuttamaan ja vauhdilla se on edennytkin. Tekeillä on siis chilitietokanta ja chilinkasvatukseen keskittyviä juttuja suomen kielellä. Homma on tietysti pahasti kesken, mutta Wikipedian tapaan jokainen kynnelle kykenevä voi antaa oman panoksensa tietojen täydentämiseen. Mukaan vain.

Osoite on http://chiliwiki.fi/

Siemeniä etsimässä

lauantai 30. lokakuuta 2010

Bloggeriin on tullut tilasto-osio ilmeisesti viime kesäkuusta lähtien. Siitä näkee, millä linkeillä tai hakusanoilla lukijat tulevat blogiin ja mitä sivuja he eniten lukevat.

Chilinsiemeniä! on jo parin viikon ajan ollut suosituin sivu tässä blogissa. On taas se aika, kun tulevan vuoden kasvatuksia suunnitellaan. Noita siemenliikkeitä olen itsekin käynyt toiveikkaasti ja uteliaana läpi viime aikoina. Eipä tuohon sivuun ole paljon lisäämistä, kunhan pitää päänsä kylmänä, eikä sorru Reimerin valtaviin valikoimiin ja houkutteleviin kuviin. Niistä seuraa usein vain pettymyksiä, heikosti itäviä tai kokonaan vääriä lajikkeita. Hyviäkin siemenliikkeitä on olemassa.

Seuraavaksi suosituin sivu liittyykin sitten jo idätykseen. Siihen en aio ryhtyä vielä pariin kuukauteen, mutta koko ajan minulla on nytkin itämässä testieriä keräämistäni siemenistä. Laitan yleensä kolme siementä "kelluvalle talouspaperille" samalla kun kerään siemeniä kuivumaan. Normaalisti kaikki itävät tai ainakin kaksi, mutta viime viikkoina on ollut poikkeuksia. Kylmä on vaikuttanut ja osa kerätyistä siemenistä ei idä lainkaan. Turha niitä sitten on laittaa talteen tai jakaa kenellekään.

Ongelmachili Cajamarca

torstai 23. syyskuuta 2010

Tätä en vain osaa. Cajamarca (C. chinense) on vuodenvaihteesta asti kasvanut ikkunalla ja myöhemmin parvekkeella parhaalla paikalla, mutta heikoin tuloksin. Siihen on kokeiltu hapanta turvetta, kalkkia juurelle, lannoitusta ja lannoittamattomuutta, mutta se vain jurottaa omaa hidasta kasvuaan. Kalkitus tosin sai sen virkistäytymään heinäkuulla ja kukkimaankin, mutta tulosta ei vain syntynyt.
Viime viikolla siihen oli kuitenkin ilmestynyt tuollainen:

Cajamarca ja syyskuun tasaus vai kylmät yöt?
Tämä on sitten pelkkää spekulointia, vailla kokemuksen tai tiedon hiventäkään. Juhannuksen aikaan epäilin, että tropiikin kahdentoista tunnin päiviin tottunut kasvi saattaa vierastaa valoisia kesäöitämme. Se kuitenkin alkoi kukkia, mutta kukat tuottivat hedelmää vasta syyspäiväntasauksen aikoihin. Tuota ajankohtaa on suositeltu kutsuttavaksi syyskuun tasaukseksi, koska tämänkin chilin kotiseudulla nyt on kevät, mutta tasaus on sielläkin, vaikka päivien pituus ei paljoa vaihtele.

Kylmät yöt voi olla toinen syy myöhäiseen satoon. Korkealla vuoristossa kasvaessaan nuo ovat hyvinkin voineet tottua öiden kylmyyteen syksyn ja satokauden merkkinä. Pari viikkoa sitten täällä oli ensimmäinen yöhalla, vaikka ei se parvekkeelle asti ylettänytkään. Jospa se laukaisi kiireen ryhtyä tuottamaan jälkeläisiä.

Chilit köynnöskasveina

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Joka vuosi minulla on ollut parvekkeella pari isoksi kasvanutta, köynnösmäistä chiliä, nurkkien pylväitä kierrellen. Lajikkeet olen valinnut aika sattumanvaraisesti sen mukaan, miten ne ovat kasvaneet taimivaiheessa.
Aji Golden ( C. baccatum) on tämän kesän toinen köynnös. Se on vasta 150 cm korkea, sillä sitä on taimivaiheessa lyhennelty rajusti. Paikka oli varattu aivan muulle lajikkeelle, mutta perulainen Golden otti sen. Sen vieressä samalla hyllyllä ovat baccat bolivialainen Aji Colorado, jossa on isoja raakileita, vietnamilainen Dong Xuan Market, jossa on jo kypsääkin ja kuvan ulkopuolella El Salvadorin Aji Ahuachapáu, jossa on runsaasti kypsiä ja satoa jo korjattu. Nuo muut baccatumit ovat 50-60 cm korkeita, mutta saksia sekin on vaatinut muutamien kohdalla.  Kuvan oikean laidan täyttää edellisen jutun toistaiseksi tuntematon chinense. Huomaa hylly parvekkeen kaiteessa, missä aurinko ei pääse paistamaan suoraan ruukkuihin ja kuumentamaan juuria.


Kauden toinen köynnös on Aji Chanca, jonka kuva oli täällä kuukausi sitten. Nyt se on tuosta kasvanut kattoon ja sitä pitkin mutkitellen niin, että mittaa on jo yli 3 metriä. Aikaisempien vuosien köynnösmäiset ovat yhtä rocotoa lukuun ottamatta nekin olleet baccatumeja. Ainakin Campane (eli Joulun Kellot, Piispan Hattu jne.), Starfish ja Aji Amarillo ovat kaikki kasvaneet kattoon asti lattialta, jotkut nelimetrisiksi. Kasvihuoneolosuhteissa Fataliin Aji Cristalit näyttävät kasvavan jättimäisiksi, vaikka ne minulla pysyvät alle metrin korkeana. Tuo Golden muuten pysyy ihan itse pystyssä, kun se kiertää ahtaasta raosta pylvään ja parvekelasien välistä. Kunhan raakileet kasvavat, saatan joutua tukemaan joitakin oksia. Tästä kasvista toukokuussa leikattu latva juurtui nopeasti ja sekin on kasvanut jo yli ikkunan. Kasvu on siis sillä geeneissä.

Bhut kypsyy vasta loppukesällä

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Vaikka lajirunsaus ei tiloista johtuen kovin suuri olekaan, jotkut jäävät silti pitkiksi ajoiksi unholaan, kuten parvekkeen komistus Bhut Jolokia ( C. chinense). Siitä tuli viime kesänä kirjoitettua sen verran, että nyt on ollut hiljaisempaa. Se on parvekkeen parhaalla paikalla auringossa, komea, tukeva, monihaarainen metrinen pensas.

Onhan siitä toki kypsääkin jo saatu. Kesäkuun alussa kukkineista tuli "kylmän kangistamia" minibhutteja, kuten tuossa luonnollista kokoa olevassa kuvassa reilun sentin mittainen. Täyttä tavaraa nuokin ovat.
Heinäkuulla kukkineista onkin sitten tulossa ihan mukavan kokoisia ja kohtuullisen runsaastikin. On siinä tulista satsia meille ihan riittävästi. Tämä raakile näyttää erityisen vaaralliselta. Sillä on jonkun esihistoriallisen liskon iho ja vielä piilokuvana ihmisen naama, tosin ei irvistäen vaan pikemminkin myhäillen tyytyväisenä.

Scovillet ja tulisuustaulukot

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Espanolan seuraavassa maistelussa löytyi sentään hiukkasen poltetta yläpäästä leikatuissa renkaissa, mutta ei muualta. Kun siemenliikkeen "Heat Level" tälle on 4-5 kymmenportaisessa asteikossa, pitänee tunnustaa, että alle 4:n lukemat eivät minun suussani maistu chililtä, eli edes hiukkasen polttavalta. Syy on tietenkin suussani, tuntoaistini on niin tottunut, että pientä poltetta ei huomaa.

Se on tavallaan sääli. Menee melkein puolet asteikosta hukkaan, mutta toisaalta yläpäähän tulee lisää sävyjä. Tottuminen tapahtuu vähitellen, mutta parin viikon tiukalla kuurilla saa kyllä jo paljon korjattua sietorajaansa. Huvittuneena luin Chilifoorumilta, miten Habaneroja aamiaiseksi popsiva "Bluesman" arvioi Campanea, Piispan hattua. Poltetta ei löytynyt juuri nimeksikään. Pari vuotta sitten, kun niitä ensimmäisen kerran kasvatin, oikein piti irvistellä ja puhallella, kun niitä söi täytettynä ja paistettuna. Hyviä toki olivat. Sai se Hippy Seedsin maistelussakin hien pintaan. Niiden luokitus siemenkaupassa on 4-6. Tänä vuonna noita ei olekaan kasvamassa. Voisi siis hyvinkin kuvitella, että tuo Espanola aiheuttaa jollekin chiliin tottumattomalle suun- ja vatsanväänteitä. Ihmisten toleranssi vaihtelee todella paljon.

Siemenkauppojen vaihtelevien asteikkojen lisäksi on tarkoin mittauksin tehtyjä Scoville asteikkoja. Mittaus taitaa vain olla niin hankala ja kallis, että sitä ei kaikille lajikkeille tehdä, mutta tuliset kastikkeet mittaillaan tarkoin. Tuoreiden chilien arvot vaihtelevat aika tavalla kasvupaikasta, maaperästä, kosteudesta ja auringon määrästä riippuen. Tässä taulukossa on joitakin sopivan väljiä osviittoja lukemista. Espanola sijoittuu sarjaan "reilu tuhat Scovillea". Tästä voisi tehdä päätelmän, että alle tuhannen lukemia minä en erota, kymmenet tuhannet jo maistuvat chililtä, sadat tuhannet alkavat polttaa ja miljoonaluokassa (Bhut Jolokia) otetaan vain pieniä paloja. Iivarin kommentissaan suosittelema Pepperseeds.eu:n Scoville-lista on pitkä ja useimmilla on kaksinkertainen vaihteluväli otettu huomioon, kuten elävässä elämässä kuuluukin.

Eivät asteikot tähänkään lopu. "Craig's Pepper Hotness scale" on eniten ruoanlaittoon viittaava. Siinä tutkitaan salsan tekoon tarvittavaa määrää chiliä ja referenssilukuina on muutama valmis kastike. Craigilla on tarkan tuntuisia lukuja, mutta käytännön elämässä noissa on taatusti muutaman kertaluokan vaihtelua. Huomiotani kiinnitti, että Piispan hattu oli täällä aivan miedoimpien joukossa, mitä se ei taatusti minun parvekkeellani ollut. Espanolalle on noteerattu puolet Jalapenon tulisuudesta, mikä voisi hyvinkin pitää paikkansa. Yläpäässä asteikkoa sitten näkyy, että tämän asteikon laatija ei hyväksy Scoville-asteikkoa ainoaksi oikeaksi tulisuuden mittariksi, vaan hän on saanut aivan toiset mestarit. Makuasioita.

Otetaan 1 punainen chili

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Illan jalkapallomatsin kunniaksi ajattelin kokata jotakin espanjalaista. Jos reseptissä lukee 1 punainen chili, se luultavasti tarkoittaisi jokamiehelle tätä:
Espanola (C. annuum) näyttää tyypilliseltä punaiselta annuumilta, on ehkä vähän tavallista paksumpi. Ne ovat isoja, mittaa 15 cm ja niitä kasvaa melko tiheässä noin pienen kasvin latvuksessa. Se kasvaa nyt vain 13 cm ruukussa, kun ihan vain uteliaisuuttani halusin tutustua tähänkin lajikkeeseen. Melkein neljä kuukautta meni kehityksessä sirkkalehdistä kypsään.

Yhden vasta olen maistellut, joten tuomio voi hyvinkin muuttua, mutta nyt näyttäisi siltä, että tätä en jatkossa viljele, ellei se sitten kasva hyvin ihan "pellossa", ulkona. Parvekkeella sille ei jatkossa löydy tilaa. Mutta siihen makuun: Peruschili, harmiton, paprikanmakuinen pienellä poltteella. Tuota voi viipaloida leivän päälle tai salaattiin, se on kaunista ja maistuu vähän chilille. Jollekin aloittelijalle tai ummikolle se voisi olla aivan riittävä elämys. Ei tällä kuitenkaan isompaa ruokaa mausteta, tai sitten noita pitäisi olla iso nippu. Jos kuitenkin vertaa kaupan punaisiin, on tämä monta luokkaa ylempänä. Ei minulla oikeastaan ole pahaa sanaa sanottavana mausta, sitä vain saisi olla enemmän.

Espanolan alkuperämaasta liikkuu erilaisia tietoja. Nämä siemenet tulivat kyllä Espanjasta, mutta alun perin Espanola tarkoitti Haitia Kolumbuksen retkien aikaan. Sittemmin meksikolaiset ovat omineet Espanola-chilin ja jalostaneet siitä erilaisia versioita. Minusta maistuvampi espanjalainen on Pimiento de Padron, joka tuotiin Meksikosta pari vuosisataa Kolumbuksen retkien jälkeen. Sen historiasta on tarkemmat tiedot. Sitä nautitaan vihreänä ja sitä tulee meille enemmän kuin Espanolaa.

Kuka muuten tuntee saksalaisia chilejä? No, onhan minulla Pepper-Kingin Saksassa nimeämä Rocoto Riesen. Ei argentiinalaisiakaan montaa tunnettua ole. Paraguaysta tulee vain numerochilejä, joiden hankinta taitaa olla hankalaa. Taidanpa toivoa, että maa ei mene jatkoon. Uruguaysta sen sijaan minulla on siemeniäkin valmiina, pyöreämarjainen Polombo jäi vain viime keväänä varalle, kun keskityin noihin eurooppalaisiin. Hollantilainen punainen on chileissä kirosana, mutta kyllähän pojat pelata osaavat.

Tämäkö on Aji Chanca?

keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Punainen siitä tuli tällä kerralla. Toista kuukautta sitten ihmettelin mahdollisesti vaihtuneita siemeniä. Viime kesänä tämän nimisistä siemenistä kasvoi keltainen, aika paljon tämän näköinen chili, jonka siementen myyjä tunnisti oitis Aji Amarilloksi. Hänellä kun ei ollut tuon kokoisia keltaisia baccatumeita juuri muita. Sain uudet siemenet, eikä tämäkään ole myyjän kuvaston mukainen, mutta väri on jo oikea. Voihan noissa vaikka olla vaihtelua kasvutavassa. Maistellaan nyt tämä ennen kuin valitetaan.

Parvekkeen nurkassa tuo täyttää hyvin tilansa ja kasvaa selvästikin kesän mittaan kattoon asti. Niin tuossa ovat muutkin tehneet, Aji Amarillo ja Starfish aikaisemmin. Hennot oksathan tässä on. Eivät ne itsenäisesti pysyisi pystyssä, mutta seinästä ja puun rungosta saavat tukea ja paria tukinaruakin käytän kasvun ohjailuun. Muuten se suuntautuisi ulos valoa kohti.

Tämä Aji Chanca, tai mikä sitten onkaan, on varsin satoisa, selvästi parempi kuin Aji Amarillo vuosi sitten. Muutamia isoja siinä on ajalta ennen parvekkeelle siirtoa, sitten tuli vähän taukoa, mutta viime viikkoina pikku chilejä on alkanut kasvaa varsin tiheään.

Tämän näköisiä baccatumeita lienee lukuisia. Tuo kypsä ja muutkin täyskasvuiset ovat 8 cm mittaisia, jotkut ruttuisia, toiset sileämpiä, mutta John the Chillimanin myyntiluettelon mukaista tylppää, pyöreätä päätä ei ole yhdelläkään. Kaikki ovat teräviä suippoja.

6.7.
Lisäänpä ensimmäiset maistelutulokset tähän, niin eivät joudu erilleen.

Paljaaltaan maistaen tuo on varsin maukas baccatum, mehevä, hedelmäinen ja melko polttavakin. Pari niitä silputtuina spagettikastikkeeseen sai aikaan aivan uuden makuvivahteen. Minä pidän tästä.

Tunnistamistehtävä: "Not Puca Uchu"

lauantai 26. kesäkuuta 2010

Niinhän siinä kävi, että baccatum Puca Uchu eli Aji Rojo ei ollutkaan, mitä luvattiin, vaan jotakin paljon mielenkiintoisempaa. Mutta mitä?
Tässä parvekkeeni itänurkkaus. Tuntematon suuruus kasvaa lattialla 30 cm ruukussa. Siinä on valtavat lehdet ja tukevassa rungossa korkeutta ja leveyttä toista metriä, vaikka sivuja on leikattu useasti. Pitää tänne muutakin mahtua. Kuvan ylälaidassa muuten roikkuu Habaneron oksa ja oikealla on Padronin pistokas, johon on tulossa syötävää joka ainoasta kukasta, ihme tapaus sekin noin pieneksi. Kuvan keskiössä on kuitenkin Puca Uchu (C. baccatum) nimellä englantilaisesta siemenpussista kasvateltu, jonka kasvutapa jo paljasti ja kukinta sitten varmisti, että chinensehän tuo jättiläinen on. Nyt alkaa satokausi ja outoa on taas, ei mikään tyypillinen Habanero:
"Not Pucan" raakileet ovat vasta muutaman päivän vanhoja, mutta tyypillinen muoto on jo näkyvissä ja niitä on - sanoisinko runsaasti. Kaikki näyttävät olevan pitkulaisia, tasapaksuja ja alapää on tylppä, erilaisilla tavoilla epäsymmetrinen. Siellä voi olla piikki tai kuoppa tms. Kokoa ja lopullista väriä en tietenkään vielä voi tietää.

Pitänee ryhtyä tutkimaan chinenseiden muotovalikoimaa vähän laajemmalti. Tietysti tämä voi olla myös risteytymä, jolloin samanlaista ei löytyisi. Samasta siemenpussista kasvattelen paria uutta taimea, mutta ne eivät vielä ole niin pitkällä, että voisin varmuudella sanoa, tuleeko niistä tämän näköisiä. Silloin kyseessä olisi pussitusvirhe siemenkaupassa ja jostakin pitäisi löytyä tämänkin chilin tiedot ja oikea nimi. Mielenkiintoinen se todella on ja komea. Onko kenelläkään vihjeitä nimeksi?

Lisäys 30.6.
Muutamassa päivässä uudet taimet ovat kasvaneet ja selviä chinensejähän ne: Varsi on tukeva ja lehdet paksuja, vähän ruttuisia. Koko pussi on siis samoja siemeniä, eli nimilappu vain on väärä.
Täältä löytyy sen kukka ja isommat hedelmät.

Vihannespunkkeja, varokaa!

sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Tämmöisen surkean "Pirkka-chilin" sain tutkittavakseni eilisen ötökkäpostauksen seurauksena. Omakohtaista kokemusta ei onneksi ole, mutta kyllä asia on aivan selvä oireiden ja Leskisen Ötömapin perusteella. Vihannespunkki on tuhonnut tuon chilin.
Vihannespunkki on vielä pienempi kuin ripsiäinen ja lähes mahdoton huomata ennen kuin on liian myöhäistä. Sen vauriotkin ovat vain pikkuisia vaaleita pisteitä lehdissä, kunnes niitä on kaikkialla ja ne ovat kutoneet seittiä oksien ja lehtien ympärille. Silloin on jo myöhäistä. Punkit ovat syöneet kasvupisteet, eikä uutta kasvua enää tule. Omistaja oli ruiskutellut Raidilla tämän chilin muutama päivä sitten, enkä liikkuvia tuholaisia löytänyt, mutta onneksi Jarmo Holopainen on kuvannut tuon pelottavan otuksen. Se on siis vain puolen millin mittainen, mutta aiheuttaa täystuhoa isoillekin kasveille.

LISÄSIN tietoa punkin varhaistuhoista blogiini toukokuussa 2011 ja toisen näköisiä tuhoja lehdissä heinäkuussa 2011.

Ei-toivottuja vieraita

lauantai 5. kesäkuuta 2010

Chilifoorumilla kysellään jatkuvasti, mikä chilejä vaivaa, kun lehtiin tulee ruskeita tai harmaita läikkiä. Voivathan ne olla mekaanisia vioituksia, mutta hyvin usein tuholainen on ripsiäinen, joka imee lehdistä nesteet ja jättää jäljelle harmaan tai ruskean kuivuneen laikun ja mustia ulostepalloja. Keräsin tähän kuvia ja tekstiä tunnistamista helpottamaan, sillä tuholaisen havaitseminen on vaikeaa ainakin ilman suurennuslasia. Kirvat ovat selvästi isompia, vihreitä ja tulevat laumana. Jos taas kasvissa esiintyy myös seittiä, on syytä epäillä vihannespunkkia. Sen ensimmäisiä merkkejä ovat pienet valkoiset pisteet lehdissä. Ansarijauhiaisen taas tunnistaa valkoisesta väristä.

Ripsiäisiä on kaikkialla luonnossa, mutta ne eivät yleensä tapa kasveja, vahingoittavat vain muutamia lehtiä. Niitä on myös muissa huonekasveissa, kauppojen viherkasveissa ja vihanneksissa ja jopa leikkokukissa. Niiltä ei siis voi välttyä kuin hyvin eristäytymällä. Onneksi ne eivät tuhoa chilejä äkkiä kerralla vaan vioituksia tulee vähitellen, usein alalehdiltä alkaen ja aikaa havaitsemiseen ja torjuntaan on.
Hopeanharmaa pinta on tyypillisin merkki lehden alapinnalla, mutta monilla lajikkeilla se voi myös olla ruskea. Lantapallot myös paljastavat ripsiäisen, mutta karvaisella rocotoilla ei aina näy niitäkään. Se on hyvin pieni, tuskin paljain silmin havaittavissa kuin sopivassa sivuvalossa. Rengastetuissa kohdissa aterioivat läpinäkyvät vaaleankeltaiset toukat. Semmoinen lisävihje vielä tähän, että ripsiäisen vioitukset alkavat melkein aina toiseksi ylimmän vasemman puoleisen lehtiruodin tyvestä (tässä keskellä kuvaa), kun lehteä katsotaan alapuolelta kärki alaspäin.
Lehden yläpuoli on usein ruskea syödyiltä kohdin. Tämä on espanjalaisen annuumin lehti, mutta syövät ne muitakin chililajeja, vaikkakin annuum tuntuu maistuvan parhaiten. Sekä toukkia että aikuisia siivekkäitä voi tavata syöntipuuhissa myös yläpuolelta ja rungostakin.
Aikuinen ripsiäinen on vain millimetrin mittainen ja tämä on siis rankka suurennos. Sen näkee pienenä mustana viivana, kun aurinko paistaa lehden läpi, muuten sitä ei juuri havaitse.
Toukka on ilkeän näköinen, mutta sekin vain millin mittainen ja usein läpinäkyvä. Munat ovat usein lehtikudoksen sisällä ja sieltä nuo kuoriutuvat. Jotkut lajikkeet (niitä on Suomessakin toistasataa ja maailmalla tuhansia) käyvät myös välillä mullassa koteloitumassa. Niitä ei siis saa kertamyrkytyksellä häviämään vaan tarvitaan viikon välein useita käsittelyjä, että kaikki vaiheet tuhoutuvat. Niistä näyttää kehittyvän myrkyille immuuneja kantoja ja voit joutua kokeilemaan useampaakin ainetta ennen kuin onnistuu. Pahasti vioittuneet lehdet kannattaa kerätä pois, sillä niissä on todennäköisesti seuraava sukupolvi kehittymässä. Pelkkä suihkuttelukin hidastaa niiden lisääntymistä ja kasvin hyvä hoito ja lannoitus pitää huolen, että uutta tervettä kasvua on enemmän kuin syötyjä lehtiä.

Lisätietoja löydät mm. vuoden 2008 kasvatuspäiväkirjastani, mistä nuo kuvatkin ovat tai tieteellisemmällä otteella kotimaisesta Wikipediasta.

Omnicoloria syödään jo

lauantai 29. toukokuuta 2010

Omnicolor on melko hidas kypsymään. Viime keväänä kirjasin sille 7 viikkoa ensimmäisistä raakileista kypsään punaiseen. Monet muut lajikkeet selviävät tuosta kuukaudessa, mutta joiltakin (isoilta) voi mennä kaksikin kuukautta.
Toinen vuosi saattaa vähän nopeuttaa toimintaa, sillä tämä amppelikasvi kasvatteli ensimmäisiä vaaleankeltaisiaan huhtikuun toisella viikolla. Kun kuva on viikon takaa, kypsymisajaksi voi laskea 6 viikkoa. Niitä on jo päivittäin syöty erilaisten ruokien mausteena.
Parvekkeelle vienti onnistui häiriöttömästi tällä kertaa. Kasvu jatkuu ja chilit pysyivät oksilla, vaikka melkoinen muutos tapahtuikin kasvatusoloissa. Seuraavaksi siirrän tämän kokonaan ulos, niin saadaan sinistäkin väriä mukaan kehitykseen vaalean keltaisesta oranssin kautta punaiseksi. Amppeliin on vielä mullan vaihto tekemättä, mutta hyvin tuo näyttää kasvavan viimekesäisellä alustalla ja Puutarhan Kesällä.