Napsahduksista selvittiin säikähdyksellä

torstai 15. kesäkuuta 2017

Vanhuus vaatii veronsa chilinkasvattajalta. Tarkkaavaisuus ja jatkuva huolenpito ei ole entisellä tasolla ja virheitä sattuu entistä enemmän. Kenties niistä voi oppia joku muu, joten kerron kömmähdykseni julkisesti.

Viikko sitten kuvassa oli pari chinenseä, joita aloin siirtää ikkunalta parvekkeelle. Kun irrottelin niitä naapureistaan ja nostin viereiselle pöydälle, ruukusta kuului napsahdus. Aivan selvästi jotakin katkesi ja chili retkahti sivulle vaakasuoraan. Toiseen osasin varautua ja pidin kiinni, mutta niin vain sekin jossakin käsittelyn vaiheessa napsahti ja kallistui. Vauriokohdat olivat mullan alla, joten en varmuudella tiennyt, oliko katkennut runko vai pääjuuri, mutta voimakas napsahdus se oli kuin paksua oksaa katkaisisi.

Niissä oli pitkiä ja painavia sivuoksia ja ne olivat kasvaneet vinoon, kun en ollut koko keväänä "muistanut" kääntää ruukkuja ympäri, toisenkin puolen valoa kohti. Tuo saattoi johtua siitä, että niiden oksat olivat keskenään ristissä ja käsittely oli hankalaa. Jostakin syystä ikkunalla chilit kasvavat aina poispäin valosta. Kenties se johtuu siitä, että vain sinne mahtuu kasvamaan tai kenties ikkunaa vasten olevat oksat työntävät kasvua huoneeseen päin.

Chinenset Maldivian Heart X Purple Bhut ja Fatalii

Laitoin kiireesti chileille tukikepit ja sidoin ne tiukasti pystyyn. Irti poikki ne eivät sentään olleet. Murtuneita ja taittuneita runkoja olen ennenkin korjannut sitomalla, teippaamalla ja tukemalla, katkenneita lastoittamalla. Nyt en kaivanut vahinkokohtaa esiin, toivoin vain, että palat osuisivat kohdalleen. Ilmeisesti niin kävi, sillä ne ovat vielä viikon päästä hengissä. Oletin lehtien roikkuvan seuraavana päivänä velttoina ja olin valmistautunut peittämään nuo muovipusseilla, mutta seuraavat päivät olivat viileitä, sateisia ja kosteita parvekkeellakin, eikä repsahdusta tapahtunut. Nyt ne näyttävät kestävän aurinkoakin.

Niin, nämähän on vahvasti leikelty kokoon, kaikki sivuhaarat pois ja latvastakin osa haihtumisen vähentämiseksi. Suurin osa kasvustosta meni roskiin. Kun olin sitonut ne tukikeppeihin siirsin ne kuitenkin varovasti isompaan ruukkuun juuripaakkuun koskematta ja istutin selvästi entistä syvempään. Nyt nuo ovat puolimetrisiä ja kukkivat runsaasti. Muutama raakile lähti niiden sivuoksien mukana, mutta tilanne oli niin uhkaava, että uhrauksia piti tehdä.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.