Testi-idätyksiä rocotoille

perjantai 20. lokakuuta 2017

Tavakseni on tullut testata uudet itse kerätyt siemenet heti tuoreeltaan, niin ei tule pettymyksiä myöhemmin, jos joku erä ei idäkään. Nyt Jewen rocotojen siemenet ehtivät kuivua enne lautalle pääsyä. Tuoreet siemenet itävät ehkä hieman nopeammin. Kuvassa kiintyy huomio siihen, että siementen koko vastaa selkeästi chilien kokoa. Isoilla on isot siemenet. Valitan tekstauksen laatua. Permanent-tussi oli nyt turhan leveä, mutta eiköhän tuosta selvän saa.


Kuinka ollakaan, hyllystä löytyi vielä alkuperäinen 2008-vuoden idätysastia, jolla aloitin lauttakokeiluni kohta kymmenen vuotta sitten. Se näkyy olevan HK:n aurinkosalaattirasia. Siitä sain idean muistuttaa taas kerran tästä "keksinnöstäni", jossa siemenet itävät talouspaperilla, joka on kietaistu styroksipalan ympärille ja siis kelluu ja imee vettä. Siemenet pysyvät kannen alla kosteana ja itäminen näkyy heti kärsimättömälle kasvattajalle. Ennen kaikkea se estää vahingossa kuivumisen. Se myös estää tuhon, jos huoneessa lentelee pikkukärpäsiä, harsosääskiä, joiden toukat voivat syödä mullassa idätettävien juuret ja pilata melkein koko idätyserän; tästäkin on kokemuksia.

Idean tuohon sain silloisten chiligurujen ChilParkin ja Herra47:n idätyksistä paperin päällä lautasella tai astian pohjalla. Sitä piti päivittäin suihkutella, tämä kelluu ja pysyy märkänä laiskalla ja huonomuistisemmallakin. Kahvisuodatin tuli tuohon pinnalle vähän myöhemmin ja se estää juurien juuttumisen paperin sisään. Perusteellinen selitys metodista on 2015 päivityksessä. Ellet vielä satu tuntemaan helppoa idätystapaa, tässä sinulle on sellainen.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.