Uuteen vuoteen kestivät chilit parvekkeella

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Rocotoammppelit ovat vielä aivan vihreitä ja raakileitakin on, vaikka yölämpötilat ovat ajoittain käyneet -2:ssa eikä päivisinkään montaa astetta ole ollut aikoihin. Voisihan nuo siirtää sisään lämpimään kypsyttelemään, mutta samalla saisi nipun tuholaisia. Parvekkeella oli syksyllä ennen kylmiä mm. ansarijauhiaisia, vihannespunkkeja ja ripsiäisiä (niitä meillä on aina). Jätän siis nuo jäätymään ja kompostiin, kun lähipäivinä tulee parinkymmenen asteen pakkaset. Lasitettu parveke oli meillä joulun ajan jääkaapin jatkeena, jonne sai jouluruoat helposti talteen. Nyt sekin syy lämmitykseen on ohi.

Aji Cristalin aika on ohi tältä vuodelta. Lehdet roikkuvat, vaikka multa on kosteaa - ja kylmää. Pulleammat chilit olen poiminut, mutta tuolla on edelleen runsaasti kuivuneita tai ainakin vähän rutistuneita. Niistähän saa maustetta, pitäisi vain tarjeta poimimaan ne pois ennen kuin heitän kasvin ulos ikkunasta. Tämä on ollut erinomaisen hyväsatoinen koko kesän ja pitkälle syksyyn, mutta nyt kehitys on pysähtynyt. Satoa korjataan silti ja kauniskin se on punavihreine oksineen.

Aji Cristal on hieno chili.

Todellinen yllättäjä vastoin kaikkia odotuksia on tänä talvena pakkaskestävyydessä chinense Fatalii. Se on sen verran tulinen, että sadonkorjuu on jäänyt meillä vähäiseksi, enkä ehkä ole muistanut kastellakaan usein. Se voi olla tuon salaisuus. Juurien hyvinvointihan on noille tärkeintä ja tiivis, märkä multa nolla-asteen tienoissa ei tee niille hyvää. Luulen, että se nujersi Cristalin. Fataliilla on hyvin kuohkeaa multaa, varmaan pääosin kookosta.


Talvinen Fatalii kasvattaa myös ylöspäin oksia. 

Hyvää vuodenvaihdetta ja loistavia kasvatuksia vuodelle 2019!

1 kommenttia:

Leila kirjoitti...

Kiitos siemenistä. Lauttaidätystestaus alkaa lähipäivinä. Seurailen kuun vaiheita ja todennut tämän hyväksi ajankohdaksi. Laitan muutamia chilin siemeniä vastineeksi myöhemmin. Toivottavasti jotkin niistä itävät. Hyvää uutta vuotta 2019! Onnistumisia chilien parissa. -Leila Espoosta

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.