Minulla on tomaattien idätysaika

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Eilen havahduin ajatukseen, että tomaattejakin pitäisi jo idättää. Maaliskuun puolivälissä on ollut sopiva aika minun ulkokasvatuksilleni, kasvihuonetta kun en omista. Näin ne ehtivät kukkimaan toukokuun lopulla ja silloin tai kesäkuun alussa ne voi siirtää ulos seinustoille ja jotkut vapaasti seisomaankin aidan tapaisessa muodostelmassa tukikeppien avulla tietysti. Toukokuun lopulla kukkivat tuottavat kypsiä tomaatteja heinäkuun lopulla, elleivät ole erikoisen aikaista lajiketta.

Vaihteeksi oli valkoista kahvisuodatinta siementen alustaksi. (Ei muuten ollut hyvä ratkaisu, katso lisähuomio lopusta)

Boney-MM on vanha tuttu, varhainen parveketomaatti, jota toki voi kasvattaa ulkonakin.
Bonsai on toinen venäläislajike Seemnemaailmasta, matalakasvuinen "sisätomaatti".
Loput siemenet tulivat Tomato Edenistä. Russkaya Dusha on viime kesän suosikkilajike.
Siberian on aika tavallinen pensastomaatti.
Roza Vetrov mainittiin aikaiseksi, mutta meillä Russkaya oli nopeampi.
Chernomorskiy Gigant on uusi tuttavuus.

Otin varaslähdön tomaattikauteen ihan kokeilunhalusta joulunpyhinä ja idätin Boney-MM:n katsoakseni, miten se menestyy talvella. Nythän se on jo puolimetrinen kolmen litran ruukussa, liian varhain parvekekauteen. Isompaa ruukkua ei ikkunalauta kestä, eikä tuolla paljon valoakaan ole pilvisinä päivinä. Onneksi aurinkoakin on ollut tarjolla.

Myyjän hehkutuksen mukaan tästä pitäisi saada satoa alle kolmessa kuukaudessa itämisestä. Lähelle sitä olen joskus päässyt, kun parvekkeella on ollut lämmintä. Laitoin näitä lisää itämään, sillä satokausi on rajallinen, kasvi alkaa kuihtua joskus jo keskikesällä, jos varhain aloittaa.

Tuollaisia siellä jo muutama killuu oksilla. Tämä on suurin ja kolme viikkoa vanha. Ihan vielä ei punaista väriä näy.

Ai niin, on niitä idätyksiä toinenkin lautta perinteisempiä lajikkeita ja osa siemenistä on vuodelta 2007. Kenties vielä itävät?

Huomio 5 päivää myöhemmin ruukutusvaiheessa:
Eipä ollut Pirkka valkoinen kahvisuodatin ollenkaan yhtä hyvä idätysalusta kuin Lidlin ruskea. Valkoiseen paperiin tomaatin juuret menivät sisään ja juuria katkeili. Katkenneetkaan eivät siihen kuolleet, mutta kasvu varmaan hidastuu.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienoa, pian saat tommaattia ja Alma-paprikkaa lautaselle.

Puutarhaelon Riitta kirjoitti...

Mulla on menossa vanhojen tomaatinsiementen idätystesti. Viikko sitten kylvin ja osa on jo itänyt. Aika hyvin Boney MM on pärjännyt.

Chilivaari kirjoitti...

Kaikki tomaatit (ainakin 1 joka lajikkeesta) itivät kolmessa päivässä, paitsi ne 2007 siemenet, joita vielä odotellaan.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.