Chilinsiemeniä jaossa!

torstai 6. joulukuuta 2018

Joitakin siemeniä on vuosien kuluessa kertynyt ihan kouralliseksi asti. Nytpä yritän päästä niistä eroon - jakamalla niitä muille harrastajille ilmaiseksi.
Tässä Alma Paprika, olkaa hyvä. Se on hieno, helppo, nopea, mutta hyvin mieto chililajike. Niitä riittää isollekin joukolle.
(Vanhoista muistiinpanoistani löysin, että Alma itää hitaasti. Oli kestänyt 3 viikkoa. Testi-idätys tästä v. 2013 kasasta kuten muista vanhoista on menossa)

Säilytän siemeniä tavallisessa A4-kansiossa, johon löysin kirjakaupasta 9-osaisia muovitaskuja. Niissä pidän siemenet postimerkkiliikkeestä hankituissa pergamiinipusseissa. Ne ovat mielestäni kätevämpiä kuin yleisesti käytetyt pienet muoviset salpapussit. Nekin toki sopivat tähän kansioon. Kansiota kannattaa pitää oikein päin, muuten kuoria tipahtelee taskuista. Jos lippa on hyvin taitettu pussin päälle, eivät sieltä siemenet tule kuitenkaan ulos. Tuolta aukeamalta esimerkiksi Cajamarca, Aji Amarillo, Aji Fantasy Sparkly White ja Aji Cristal ovat melko runsaita pusseja. Niistä riittää monelle.

Nyt voit kyllä toivoa mitä tahansa blogissani esiteltyä lajiketta. Kaikista ei tosin enää ole siemeniä kansiossani, mutta kokeilla voi aina. Takuuta lajikepuhtaudesta tai itävyydestä en kaikille voi antaa. Tässä lisää suositeltavia valintoja:

Näitäkin on paljon: Starfish ja Rain Forest.

Pimiento de Padron on hieno annuum, espanjalaisten tapas-chili. Siemenet alkavat jo vanhentua.

Peruvian White Habanero on pieni chinense, "bullet"-chili ja ankkapiirtäjä Don Rosan suosikki.

Poiminpa vielä kansiosta Kellu Uchun, joka oikeastaan on Lemon Drop alkuperäiskielellä.
Indian PC-1 ja Pusa Jwala (-08) ovat intialaisia annuumeja, punainen chili, jota voi käyttää vihreänäkin. Pusan itävyyttä ei ole varmistettu.
Beaver Dam, iso annuum vaikka ulkokasvatukseen.
Habanero, se aito oranssi.

Chinenseistä LimoLimon ja Peruvian Orange ovat vuodelta -09. Itämistakuuta ei ole.

Blogin oikeasta sivupalkista löytyy lajikelista, josta pääsee nimeä klikkaamalla sitä koskeviin juttuihin. Sieltä voit tutkia itsellesi tuntemattomia lajikkeita. Sitten vain toivomusta esittämään. Laita viestiin enintään 3 toivechiliäsi ja oma osoitteesi ja lähetä se tähän sähköpostiin. Siinä kaikki. Sitten vain odottelemaan ja vähän myöhemmin idättelemään.

28.12. Jouduin sulkemaan toiveiden sähköpostin, kun se alkoi kerätä roskapostia.

7 kommenttia:

marketta kirjoitti...

Hei mahtavaa! Minua kiinnostavat chileistä lähinnä isot ja miedot chilit. Laitampa toivetta sähköpostiisi ! 😃

Hanna / Kauniin harmaa kirjoitti...

Voi että, olet kyllä oikein chiliharrastajan tukipilari :)
Minua kiinnostaisi Pimiento de padronin siemenet! Myös jos löytyisi jotain omaa suosikkiasi, voisin kokeilla? Perus Lemon dropit ja aji cristalit on kokeiltu. Onko joku habanero jota erityisesti suosittelet?

Markon chilit kirjoitti...

Hei, minua kiinnostaisi kovasti C. baccatum -lajikkeet, kuten Aji Amarillo, Aji Cristal ja Kellu Uchu.

Laitanpa sähköpostia tulemaan :)

Unknown kirjoitti...

Hei.Minua kiinostaisi Alma paprika.Peruvian White Habbanero ja Deaver Dam..Kiitoksia jo etukäteen. .Arjaliisa Alavuotunki. .Haukkatie 19..89600 Suomussalmi

Anonyymi kirjoitti...

Kätevä taltiointitapa. Kiitos ideasta.
Mare

Unknown kirjoitti...

Laittelin spostia, mutta en ole varma menikö oikein?

Unknown kirjoitti...

Ei mennyt perille. Voinko laittaa spostia johonkin muuhun osoitteeseen? heiniotommi@gmail.com

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.