Tämä neuvo voi tuntua kovalta, mutta jos sinulla on ulkona, parvekkeella tai kasvihuoneessa chilejä, jotka eivät mahdu sisään lämpimään valojen alle, kasvu kannattaa lopettaa nyt.
Chilit kypsyvät nopeimmillaan kuukaudessa, monet käyttävät siihen kaksi. Eli nyt kukkivasta ei ehdi tulla satoa syksyn kylmillä. Jos raakileet saa isoiksi, ne toki kypsyvät lopulliseen väriinsä, kun ne siirretään lämpimään, vaikka valot eivät olisikaan riittävät kasvuun. Minulla ei vain ole kaikille paikkaa sisällä edes lyhyen kypsyttelyn ajaksi. Viime vuonna oli lämmin syksy ja pidin lokakuun alkuun asti chilejä ulkona ja lasitetulta parvekkeelta tein viimeisen sadonkorjuun vasta marraskuussa. Pakkaset voivat kuitenkin tulla aikaisemminkin, eikä kylmässä kypsy.
Habanerossa on kaiken kokoisia raakileita ja kypsiäkin odottelemassa keittiöön pääsyä. Tässä vaiheessa leikkaan pienen raakileen takaa, kukat ja uuden kasvun pois. Silloin nuo kehittyvät hiukan nopeammin, kun energiaa ei käytetä kukintaan ja oksien kasvatteluun. Lannoituksen olen lopettanut jo viikko sitten. Mullassa on riittävästi energiaa noiden kasvattamiseen. Typpilannoitus ja vilkas kasvu syksyllä haittaa talvehtimista. Sen sain viime talvena kokea. Kasvit pitäisi saada itse menemään lepotilaan ennen talven tuloa, mutta eiväthän nämä tropiikin kasvit ymmärrä syksystä mitään.
2024 ett chiliår?
7 kuukautta sitten
2 kommenttia:
Komeita ovatkin!
Isot lehdet rungosta putoilevat pois, nehän kellastuvat jo. Lehtiä pitäisi kuitenkin jäädä leikkauksen jälkeenkin, jotta yhteyttäminen jatkuu. Kun sinulla on noita useampi, voit kokeilla erilaisia leikkauksia. Kyllä niistä uskaltaa kolmanneksen tai puoletkin lyhentää ja samalla harventaa.
Muutaman olen leikannut talveksi ihan tapille. Niistä noin puolet on kuivunut, osa on tehnyt uusia lehtiä heti, osa keväällä. Se on siis epävarma metodi.
Talvella kasvaneet ohuet oksat saat keväällä leikata suurimmaksi osaksi pois. Iso ongelma minulla on ollut noiden herättäminen keväällä täyteen kasvuun. Se on usein hyvin hidasta ja uusista siementaimista tulee nopeammin satoa.
Kiitoksia vinkeistä!
Pitänee yrittää parilla kasvilla ja leikellä puolet pois.
Nuo tuli kylvettyä armottoman myöhään maaliskuun alussa, mutta viihtyivät kasvihuoneessa yllättävän hyvin juuri alkukaudella kukkia pudottamatta. Ensi kaudella pitää olla paremmin ajoissa...
Ensi kaudella pitää tutustua myös hra R Rieseniin - havahduin, että itseltä löytyisikin suojaisahko etelän puolen seinän pätkä ulkokasvatukseen.
Lähetä kommentti
Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.