Hyiset tuulet puhaltelevat

Ensi yöstä jos vielä selvittäisiin, sitten pitäisi olla lämpimämpää tulossa.

Kuva on torstai-aamulta, kun kylmä yö on takana. Tampereen lentoasemalla käväisi alle yhdessä asteessa, meillä harjun laella sentään oli 5. Omenapuun alla majailee silmäteräni, Rocoto Riesen betoniseinää vasten. Siihen sain kiinni viltin ja sen päälle vielä hallaharsoa. Ensi yöksi pitää järjestellä jotakin vastaavaa. Tarkkasilmäinen havaitsee, että versot luikertelevat peiton alta ja oikeassa alakulmassa näkyy iso raakilekin. Niitä on kymmenittäin isojakin, mutta vielä vihreitä. Saavi on melko mahdoton kantaa sisään, kun maanpintaa pitkin luikertelevia versoja on pari metriä kumpaankin suuntaan. Ne voisi ehkä kiertää kiepille saavin ympärille, jos reunoille pistelisi puukeppejä ja oksat sitoisi niihin kiinni, mutta siinä putoilisi raakileita ja murtuisi oksia.

Tästä selviää huolen aiheeni. Riesenissä on kypsymässä tosi isoja rocotoja ja tuo suurin (keskellä kuvaa) on vielä oksassa, joka elokuisessa ukkosmyrskyssä osittain repeytyi irti rungosta. Revennyt kohta on narulla sidottu kiinni ja hedelmän molemmin puolin tuettu. Sitä tuskin saisi ilman vaurioita sisään. Muutamassa lämpimässä päivässä tuon pitäisi kypsyä mittauskuntoon.

Tästä samasta kasvista on jo heinäkuulta asti löytynyt  rocotoja, jotka ovat riittäneet Chilemanin Fat Rocoto kisassa kärkikolmikkoon. Tuo on niistä isoin. Onhan se selvää, että joku Helmut tai Luigi kypsyttelee vielä pari senttiä isomman sillä aikaa, kun täällä taistellaan hallaa vastaan, mutta kypsäksi aion tuon saada ulkona. Paljon ei puutu enää.