Nelilehtiset tuovat onnea?

maanantai 14. marraskuuta 2011

Kaikki lähti siitä, että en ollut tyytyväinen Aji Amarillo (Small) baccatumin satoisuuteen ja myöhäiseen kypsymiseen. Kaivelin siemenvarastoani ja sieltä löytyi Aji Amarillo vuodelta 2009. Niitä siis testi-idätykseen, sillä siemenet oli kerätty marraskuussa kylmää saaneista yksilöistä. Kaikki kolme siementä itivät, ensimmäisenä 11.11.-11 putkahti pinnalle taimi, jossa oli 4 sirkkalehteä:

Nyt kolmen päivän ikäisenä siitä näkee, että kasvu jatkuu kaikkien lehtien keskiöstä ja lehdet oikeastaan ovat kahtia haljenneet sirkkalehdet.

Tuollainen kummallisuus ja vielä kummallisena päivämääränä itänyt pitänee kasvattaa isoksi. Tässä on vain sellainen riski, että tuolta tulee jotakin ihan muuta. Tämä erä oli nimittäin John the Chillimanilta ja pussissa oli siemeniä, jotka olivat mehiläisten risteyttämiä, kaikenlaisia baccatumeja. Pussin päällä luki Aji Chanca, mutta totesimme yhdessä, että kasvatustulos oli Aji Amarillo. On siis mahdollista, jopa todennäköistä, että näistä siemenistä kasvaakin jotakin muuta, toisen polven risteytymä. Se riski on otettava.

Kävi kyllä mielessä, että hankkisin oikeita Aji Amarillon siemeniä ja kasvattaisin niistä köynnöschilin ensi kesäksi vaikka tämän rinnalle. Ongelma tässä on, että Amarilloa on siemenliikkeilläkin niin monenmoista, eri kokoista ja näköistä, keltaista ja oranssia. Haluaisin keskikokoisen keltaisen, jollaisesta minulla on niin hyvät makumuistot.

2 kommenttia:

Tiemuh kirjoitti...

Kyllä on hieno elämän aloitus tällä todennäköisellä F2 risteymällä. Uskaltaisin ennustaa että kaverin jälkeläiset tulevat vielä parveilemaan suomalaisten chilipäiden puutarhoissa ;) ?!
Kasvatin myös Aji Amarillo Small chiliä menneellä kaudella. Siitä pitäneenä hankin ensikaudeksi myös Aji Amarillon ja Aji Rojon siemenet. Amarillon keltaoranssi hedelmä on n.10cm pitkä ja jälkimmäinen pitäisi makunsa puolesta olla vastaava, mutta kasvaa köynnösmäisemmin, on aikaisempi ja väriltään punainen.
Puhtaudesta en tiedä. Sanoisinko että riski risteytyneistä siemenistä on olemassa. Kerro jos kiinnostaa. Mutta jos haluat varmasti puhtaita siemeniä niin kannattaa odottaa parempia tarjouksia.

Chilivaari kirjoitti...

Minä haluaisin kyllä keltaisen, sitähän nimikin tarkoittaa. Tämä mahdollinen risteytymä oli kauniin keltainen, luultavasti isänsä kopio. Jos jättäisin kaikki kolme tainta kasvamaan, niistä jostakin saattaisi tulla keltainen. Tai sitten siemenet ovat kuitenkin vaihtuneet ja tämä on aito Amarillo. Aikaa ja tilaa vain menee aika tavalla asian varmistamiseen.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.