Ulupica ei halua asua meillä

Kasveillakin on oma tahto. Ne tietävät, missä viihtyvät ja muualla sitten kituvat tai häviävät maisemasta. Ulupica Large ei viihdy meillä. Viime keväänä jo tuskailin sen kukkien kanssa. Niitä tuli, olivat kauniita ja tuoksuvia, mutta kasvi ei tuota hedelmää, ei vaikka mitä tekisi. Hankin uudet siemenet ja vaivoin sain niistä yhden kasvamaan. Nyt se poistui joukostamme.

Minunhan syy tietysti on. Meillä ei vain synkannut.

Joskus viikko sitten tyhjensin talvehtimistilana olleen varastohuoneen päästäkseni eroon ansarijauhiaisista, sikäli turhaan, että ne ovat jo siirtyneet parvekkeelle. Nostelin kasvit ulos itäseinustalle. Sitten tuli pari viileää päivää ja kylmää yötä. Viidessä asteessa oli käynyt alimmillaan. Tuon aluslautanen oli täyttynyt sateella ja juuret olivat kylmässä, märässä mullassa. Sitä ne eivät kestäneet. Monia varataimia oli samoissa oloissa, mutta chinenset ja baccatumit eivät reagoineet mitenkään. Ulupicalla mustuivat ensin lehtien reunat, sitten puolikkaita lehtiä. Tuossa vaiheessa vaihdoin sille mullat ja vielä oli muutamia vaaleita, eläviä juuria, vaikka suurin osa olikin mustana. Eipä auttanut pelastusyritys. Tuossa on tulos.

Ylivuotinen Ulupica kukkii edelleen, mutta kun sillä on hedelmättömät geenit, ei siitä saa maistiaisia eikä siemeniä. Minä luovutan. Ulupica ei ole meidän kasvi. Riittäähän noita chilejä, tuhansia muita lajikkeita.