Vähään tyytyvä chinense

Vaihteeksi jotakin positiivista. Chilin kasvatus on iloinen asia!

Peruvian White Habanero (C. chinense) on tässä muutama päivä sitten auringossa ja tuulessa parvekkeen ikkunalla. Se ei suinkaan kasva aivan ruukun kulmassa, vaan runko on jossakin vaiheessa ahtaudessa kaatunut ja jatkanut sitten ylöspäin kasvua.

Minulle tyypilliseen tapaan se kukkii  kolmen kuukauden iässä, nyt kyllä varsin runsaasti.

Iloinen yllätys oli, että ikkunavalossa sinne on alkanut kasvaa myös muutamia raakileita. Tämä "valkoinen habanero" (ei ole ihan valkoinen eikä Habanero) on eräs makusuosikkejani, omaperäinen, kirpeä ja tulinen. Kohta niitä taas saa.

Tuon lähikuvan ottamisen vaikeutta muistellessani voin kertoa vaihtaneeni kameraa. Uuteen Olympukseen en ole vielä ostanut makro-objektiivia, kun odottelen kohta markkinoille tulevaa Panasonicin 30 mm lasia ja sen vertailua muihin tarjokkaisiin. Vaihdoin koko Canon-kalustoni peilittömään, pienempikennoiseen ja -kokoiseen Olympukseen. Vaihtoaikeet alkoivat jo vuosi sitten, kun valokuvaaja/valokuvataiteilija-vaimoni hankki pienen, pokkaria muistuttavan Panasonicin järjestelmäkameran loppuunmyynnistä hyvin edullisesti. Vertailin sitä puolet isompaan Canoniin ja totesin, että yhtä hyviä ovat, täysin riittäviä minulle molemmat. Uudempi oli parempi hämärässä ja tarkennuksessa. Päädyin itse Olympukseen, koska siinä on etsin, mutta siinä on Panasonicin kanssa sama objektiivin kiinnitys, kenno ja muutakin yhteistä, joten harvemmin tarvittavia objektiiveja, loittoja yms. tarvitaan nyt perheessä vain yhdet.

Canonin vakiozoomilla on merkittävä etu, se tarkentuu 5 cm lähemmäksi kuin nämä micro43-"pannukakkuobjektiivit", jotka ovat kooltaan vain kolmanneksen, mutta polttoväleiltään, valovoimaltaan ja terävyydeltään ihan vastaavia. Olisihan tuon saanut rajaamalla, mutta minä ehdin hankkia loittorenkaat parilla kympillä Kiinasta ja niitä piti kokeilla. Ne ovat kuitenkin varsin rajoittavia käytöltään. Tuota isompaa aluetta en saanut kuvaan terävänä lyhimmälläkään loitolla. Pelivaraa on kovin vähän, joten kyllä sitä makroa odottelee kuin kuuta nousevaa. Silloin selviää kukasta maisemaan portaattomasti samalla lasilla. Vanhemmiten ihminen taitaa tulla mukavuudenhaluiseksi.