Sugar Rush - satoa koko kesän

lauantai 3. lokakuuta 2015

Tämä Sugar Rush (C. baccatum) on kuvattu jo kuukausi sitten. Nyt siinä on tuplasti enemmän kypsiä, mutta lehdet kellastuvat jo - syksy tulee parvekkeellekin. Lannoittamisen lopetin jo toista kuukautta sitten elokuussa.

Sugar Rush on mainio ruokachili, jonka ensimmäiset kypsyivät jo huhtikuussa ja kesäkuusta lähtien niitä on riittänyt. Se on miedohko, joten niitä voi laittaa useamman yhteen ruokaan. Parvekkeella se sai seinänvieruspaikan länsipäästä, mihin suoria auringonsäteitä ei osu aamupäivisin, mutta hyvin tuokin on toiminut.

Sugar Rush on kaunis chili. Hedelmät ov monen muotoisia ja myös monen värisiä, kuten viime kesänä jouduin toteamaan. Nytkin minulla kasvaa ulkona chiliaidassa samasta siemenpussista kasvatettu oranssinkeltainen yksilö. Ulkona ei kyllä kasvua ole juurikaan tapahtunut. Sisällä kasvunsa aloittaneet raakileet kypsyivät kylmässä alkukesässä hitaasti ja elokuun lopulla tai syyskuussa uudestaan alkanut kukinta ei todellakaan ehdi kypsäksi ulkona. Tämä nyt oli näitä kesiä. Onneksi parvekkeella on lasit.


3 kommenttia:

Chilienkasvattelua kirjoitti...

Oletko ajatellut, että jos lannoittamisen lopettamisen sijaan, siirtyisi typettömään lannoitukseen.
Puun tuhkassa on kaikki muut lannoitteet juuri oikeassa suhteessa.
Kypsyminen nopeutuu ainakin omien vertailuiden pohjalta.
Tein joskus laskurinkin, mitä kaikkea tuhka sisältää ja kuinka paljon. Laskee myös noin arvon EC vahvuudelle.
http://chiliblogi.blogspot.fi/2015/07/ravinneainelaskuri-tuhkalle.html

Chilivaari kirjoitti...

On minulla syyslannoitettakin, mutta tuhka tosiaan ajaa saman asian. Nyt vain ei noita tarvinnut valmistaa talvehtimaan ja chilitkin kypsyivät ihan ajoissa, joten päätin mennä loppukauden ilman lannoitusta. Kasvavat ne silti.
Syyslannoitteesta ja tuhkastakin olen kirjoittanut ainakin 2012: http://chilivaari.blogspot.fi/2012/08/syyslannoitetta-saakin-pikku-purkeissa_11.html

Tuulevi kirjoitti...

Blogisi on mahtava tietopaketti chilien kasvatuksesta. Kiitos siitä. Blogissani Lopotin Toimelan pihaunelmia http://toimela.blogspot.fi on sinulle tunnustushaaste.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.