Risteytykset yllättävät

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016


Ulupica Xtra Large  on tässä F3-sukupolvea. Se on omasta syksyisestä F2-sukupolven siemenestä kasvatettu, joulukuussa kasvuun lähtenyt ja helmikuun puolivälissä ensimmäiset raakileensa kasvattanut Taimimoision risteytys. Syyskuussa kypsynyt F2-sukupolvi oli kauniin oranssin keltainen. Tästä ei parhaalla tahdollakaan voi kuvitella tulevan keltaista. Risteytyksissä ominaisuudet vaihtelevat ehkä viisikin sukupolvea. Toivottavasti maku pysyy.

Tämä chili ei ole paljoakaan kasvanut sitten helmikuun alun, jolloin se aloitti satokauden. Kukinta on loppunut. Eipä tästä oikeastaan enempää tarvitakaan kuin nuo muutamat marjat, joista saan siemenet F4-sukupolveen.


Toisessa, pienemmässä taimessa on myös muutamia raakileita, jotka ovat kehityksessään vähän jäljessä, eivätkä ihan vielä kypsy. Tuostahan voisi vielä tulla vaikka oranssikin. Pienemmässä taimessa pienemmässä ruukussa on isommat chilit. Johtuneeko risteytyksestä?

Risteytyksen alkuperäinen tarkoitus varmaan oli löytää Ulupica Largelle jälkeläinen, joka olisi sitä isompi, mutta yhtä hyvän makuinen. Etsintä jatkuu laajalla rintamalla, kuulemma jo ympäri maailmaa.

1 kommenttia:

Boozeman kirjoitti...

Omista F2-kasvateistani tuli viime kesänä kauniin punaisia ja muodoltaan aivan kuten Ulupica Larget, mutta noin 3-4x kokoisina. Pari kasvia on kasvamassa tälle kaudelle yhden suurimman hedelmän siemenistä :-)

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.