Hyvä hoito kannattaa

perjantai 25. toukokuuta 2018

Otsikko pitää tietysti paikkansa chileilläkin, mutta nyt sattui koskettava esimerkki tomaattien hoidosta ja hoitamatta jättämisestä.

BoneyMM on varhainen tomaattilajike, jonka varataimet tässä makaavat pöydällä.

Niitä tuli 4 taimelle helmikuun loppupuolella ja istutin ne aluksi tähän taimiruukkuun kukin omaan kulmaansa. Maaliskuussa siirsin siitä kaksi maitopurkkeihin ja huhtikuussa isoihin ruukkuihin ja parvekkeelle. Nuo varataimet jäivät taimiruukkunsa pohjalle, missä oli vain sormenpaksuudelta multaa. Kastelin niitä tarvittaessa, vaikka varataimien tarvetta ei ilmeisesti enää ollutkaan. Toista viikkoa sitten revin ne erikseen ja istutin ulos kukkapenkkiin. Tänään niissä on ensimmäiset kukat.

Pystyyn tuettunakin nuo ovat niin surkea näky, että laitetaan mieluummin niiden hoidettujen kuva:

Vähän yli kolmen kuukauden ikäiset pensastomaatit ovat nyt 60-70 cm korkeita ja pysyisivät vielä pystyssä itsekseen. Tukikepit ovat tomaattiterttujen painamia oksia varten valmiina. Hedelmien paino on joskus taittanut oksia.

Totta se on, isoin tomaatti jo alkaa vaihtaa väriä. Ehkä toukokuussa vielä saadaan kypsää. Hyvä hoito tosiaan kannattaa.

1 kommenttia:

Satu kirjoitti...

Wau, nyt on komeaa!

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.