Kuukauden viive ruukunvaihdosta

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Paprika Hecele erõs (C. annuum) kasvoi Alman kanssa rinnan lämpökaapissani. Tammikuun alussa se jo kukki puolentoista kuukauden ikäisenä. Silloin nuo unkarilaiset piti kuitenkin ottaa pois kaapista, kun eivät sinne ja silloisiin taimiruukkuihinsa mahtuneet.

Almaan ehti tulla muutamia raakileita, tähän ei. Siirto vähän isompaan ruukkuun ja paljon viileämpään tilaan pysähdytti kukinnan. Se alkoi uudestaan kuukautta myöhemmin ja näyttää johtavan suoraan chilien tuotantoon. Alma varjosti tätä ankarasti pienenä ja alaosa on toispuoleinen. Nyt sillä on korkeutta Almaa enemmän, 30 cm. Rotevakasvuinen on tämäkin.


Tyypillinen annuumin kukka on valkoinen ja terälehdet auki. Kokoa näillä on runsaasti chilin kukiksi, kolmisen senttiä.


Nyt kun se pääsi uudestaan kukkimisen makuun, kukkia on runsaasti ja niistä muodostuu raakileita. Pitkulaisen mallinen näyttää tämä minulle täysin outo paprika olevan. Paprika siis unkarilaisessa merkityksessä, eli tulinen lajike pitäisi olla kyseessä. Siemen tuli minulle Australian kautta, kun John the Chilliman oli käynyt lomamatkalla Unkarissa. Hän ei itsekään ole vielä ehtinyt kasvattaa tuota, siemeniä ei ole myynnissä, eikä edes kuvia tuosta lajikkeesta, mutta sain muutaman siemenen. Yllätyksiä saattaa olla luvassa.

3 kommenttia:

Toni.A kirjoitti...

Eikun Chiliwikiin tämä harvinaisuus myös. Hienoja kuvia nuo ylläolevat. Almasta ja tästä voisi yrittää pyytää siemeniä sitten tämän kauden jälkeen, kun olet niitä saanut enemmänkin.

Chilivaari kirjoitti...

Ei kai noita keskenkasvuisina Wikiin ilmoiteta?
Ajattelin odotella maistiaisia.

Almasta ja kirsikkapaprikasta on runsaasti siemeniä nytkin. Unkarilaiset eivät pihistele niiden kanssa. Muutamalle halukkaalle voisin postitella

Toni.A kirjoitti...

Juu, ilman muuta tarkoitinkin chiliwikiin, kun itsestäsi tuntuu. Helpompihan sitä on kuvaustakin tehdä, kun tietää miltä maistuu. Taitaavat olla todella nopeita nämä annuumit kasvamaan ja tuottamaan satoa. Hmmm, saattaisi kyllä toisaalta keretä tällekin kaudelle vielä. :) Kerkeää kyllä ensikaudellakin, onhan noita jo jokunen kasvamassa nytkin.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.