Vastaus kyselyyn lempilajikkeista

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Lempilajike onkin mielenkiintoinen kysymys. Se oikeastaan vaihtelee siten, että kulloinkin kypsyvä on sen hetken lemppari. Kestosuosikeista tässä muutama esimerkki:
Aji Cristal
Ei varsinaiseen ruoan maustamiseen, vaan leivän päälle, salaatteihin, osana ruokaa, jos sitä on riittävästi. Sitä pitää olla koko ajan saatavissa ja isoin, talvehtinut on puutarhassa täydessä iskussa, toinen parvekkeella.

Inca Red Drop
Incaa olen varmaan jo kehunut riittävästi, mutta se on perusmauste, ruoan kuin ruoan pelastaja ja siitä riittää koko ajan uutta aikaisesta keväästä myöhään syksyyn. Toinen näistäkin on ulkona.

Habanero
Habanero on ehdottomia suosikkejani. Kun tarvitaan potkua ja makua, otan Habaneron tai kaksi. Perusruokaan saattaa riittää puolikaskin. Hyötykasviyhdistys myi Habaneron siemeniä ilman mitään lisukkeita nimessä ja se osoittautui vaivattomaksi ja kauniiksi kasviksi, jonka hedelmät sisältävät uskomattoman määrän makua. Jos vain aurinkoa on riittävästi tarjolla, tätä voi todella suositella kotikasvatukseen. Hämärässä on turha odotella satoa. Usein siemenkaupassa tämän nimen eteen tai perään liitetään Orange.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.