Campane - jotain sentään on opittu

Campane, tuo Joulun kellot on mainio baccatum. Esittelin sitä ja sen runsaita rinnakkaisnimiä ja vaihtelevia muotoja viime vuonna elokuussa.

Sen hoidosta lienen jotain oppinut, sillä tänä vuonna sain ensimmäisen sadon runsaampana ja viikkoa aikaisemmin kuin viime vuonna. Paikka ja ruukku on sama. Idätyksen tein puolitoista kuukautta myöhemmin, tammikuun lopulla. Salaisuus mielestäni piilee siinä, että nyt taimi ei ehtinyt kasvaa ikkunan yläpuolelle pois valosta ennen parvekekauden alkua. Viime vuonna tilanne oli hullunkurinen huhtikuun lopulla. Tuo pois valoista kasvanut osuus oli aivan turhaa, ei se tuottanut hedelmää. Se olisi pitänyt leikata pois.
Nyt sain Campanen ulos alle metrisenä ja heti alkoivat ensimmäiset chilit kasvaa, parikymmentä senttiä alemmaksi kuin viime vuonna. Parvekkeen nurkassa on pylväs, jota mahtuu kiertämään kuin köynnöskasvi. Siitä lähtevissä vaakasuorissa oksissa on suurin sato. Viime vuonna se kasvoi yli kolmimetriseksi. Nyt on mittaa vasta pari metriä.

Kokeilin viime vuonna tämän kellochilin säilömistä jouluksi. Kuivatus kannasta roikuttaen säilytti jotenkin muodon, mutta pinta rypistyi pahasti. Parvekkeella kuivattu menetti väriäänkin paljossa valossa. Pakastamalla juustolla ja pekonilla täytettynä siitä sai mainion jouluaterian lisukkeen, mutta uunissa muoto lässähti. Maku sentään jäi. Paras tapa mielestäni oli kokonaisena laihassa etikkaliemessä (viinietikkaa ja Hilloxia). Kun pohjaan viilsi reiän, niihin pääsi nestettä sisäänkin. Muutaman kuukauden syksystä Jouluun säilyttelin niitä jääkaapissa. Nuo olivat iloisen punaisia kelloja vielä lautasellakin ja juuri sopivaa nautittavaa ruoan lisukkeena.

EDIT, maistelua seuraavana päivänä:
Uuden sadon kanssa pääsin toteamaan, että täytetty, pakastettu kello säilyttää muotonsa lautaselle asti, kunhan ei kuumenna sitä liikaa. Viimevuotiset kypsensin grillissä ja ilmeisesti ihan liikaa. Nyt laitoin ne vuokaan uunin keskitasolle 220 asteeseen kunnes juusto kupli. Sekä yön pakkasessa olleet, että tuoreet pitivät muotonsa, vaikka kantaosa alkoi kärventyä. mmm... hyvää.