Ensikertalaisena pubescens-chilien kasvattelijana kokeilen kaikenlaisia kasvatusohjeita yrittäen ymmärtää niiden korkealta Andien vuoristosta peräisin olevia kasvutapoja. Helppoa se ei ole. Ohjeita on monenlaisia ja ristiriitaisia. Lajikkeita on myös monia ja niillä ehkä omat vaatimuksensa. Älä siis missään tapauksessa ota tätä ohjeena. Tämä on pelkkää etsiskelyä. Jospa ensi kesänä jo hallitsisin asian vähän paremmin.
Omenapuun juurella
Rocotot Manzano Orange ja Peru Cusco istutin samaan isoon ämpäriin ja vein ne vanhan omenapuun juurelle varjoon jo toukokuussa. Ruukun pohjalla on hapanta turvetta ja jonkin verran kananP:tä lannoituksena. Pelkästään vedellä kastellen ne ovat levinneet melkoiseksi pusikoksi, vaikka tässä välillä oli pari kylmää viikkoakin. Tähän paistaa aurinko vain vähän oksien lomasta.
Cuscon raakile
Parivaljakosta Rocoto Cusco kukkii ja pikku palleroitakin kehittyy mukavasti. Manzano vasta kehittelee nuppuja. Se on vasemmalla ja siinä on pidemmät oksat, mutta eihän noita toisistaan enää erota. Toisella puolen puuta on Rocoto Peru Puno Marki omassa ruukussaan ja siinä on tuon kokoisia raakileita myös mukavasti. Toisaalla vaahteran alla kasvaa kaksi pienempää Rocotoa, jotka nekin kukkivat.
Parvekkeella Turbo Pube on vihdoin ryhtynyt ihan tosissaan sadon tuotantoon, kun en ole sitä viime viikkoina liikutellut, kastellut vain vuoroin vedellä ja typpiköyhällä lannoitevedellä. Turbo on saman näköinen pusikko kuin toukokuun lopulla. Muutama iso chili piileskelee puskan keskellä ja uusia alkuja kehittyy ulommaisiin oksiin. Niitä on nyt kaiken kokoisia samassa puskassa ja kukinta jatkuu.
Edit:
Unohtuipa mainita sellaiset itsestäänselvyydet kuin
- Ulkochilien taustalla on 2,5m korkea betoniseinä suojana pohjoistuulilta. Jyrkkä rinnetontti on pengerretty tuolla tavalla. Sitä vasten kasvattelen tomaatitkin. Niille laitan lasia päälle kylmillä ilmoilla. Rocotot saavat pärjätä säiden armoilla.
- Kaikissa ämpäreissä on tietysti reiät pohjassa, jotta liika sadevesi pääsee pois ruukusta.
- Ämpärien multa on jaettu muovilla keskeltä, jotta juurien ei tarvitse taistella naapurin kanssa.
2024 ett chiliår?
7 kuukautta sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.