Pitäkää työvälineenne puhtaina, tai...

sunnuntai 26. joulukuuta 2010


Pieni muovinen leikkuulauta ja pieni, hyvin teroitettu veitsi. Näillä minä chilini perkaan. Paloittelussa voin käyttää isoa vihannesveistä, jos pientä silppua haluan. Samoilla välineillä ei tietenkään käsitellä muita elintarvikkeita.

Olen jo pitkään epäillyt maistelujeni tuloksia, mutta varmuuden sain joulun alla tehdessäni karjalanpaistia, jossa oli useita kokonaisia Joulun kelloja ja muita mietoja chilejä. Maistelin lientä ja se oli mietoa, lisäsin chiliä. Kun liha alkoi kypsyä, leikkasin yhdestä palasta siivun ja maistoin kypsyyttä. Polttavan tulista. Liemi oli edelleen mietoa. Olin leikannut siivun tuolla chiliveitsellä ja sillä oli edellisenä päivänä siivutettu Bhut Jolokiaa. Maku siis jää veitseen ja varsinkin leikkuulautaan ja siirtyy siitä seuraavaan leikattavaan.

Nyt epäilen menneitä makuarviointejani. Vaikkapa tuo Aji Panca, jossa tunnen mukavan pikku poltteen vielä etikkasäilykkeenäkin. Monet pitävät sitä hyvin mietona tai mauttomana. Muistan purkittaneeni sen samassa sessiossa useiden baccatumien kanssa ja siinä vaiheessa leikkuulauta varmaan lainehti chilimehua. Hyvää tuli, oikein hyvää, mutta älkää uskoko minun makuarvioitani, niissä saattaa olla yhteisvaikutuksia. Ihan hygieniankin kannalta välineiden tiskaus silloin tällöin olisi hyväksi. Huuhtelu ei tunnu riittävän.

Chilit muuten ovat Rocoto Peru Puno ja Cusco ja kuva on syksyltä -09. Keltainen Cusco maisteltiin meillä joulunpyhinä porukalla maukkaimmaksi chilijauheeksi habaneron rinnalle.

4 kommenttia:

Happara kirjoitti...

Niksipirkkaosastolta itse olen viehtynyt käyttämään maitopurkkia kertakäyttöisenä leikkuulaudan suojana. Tyhjän purkin pohja pois, yksi nurkka auki, pesu, ja kertakäyttöinen suoja on valmis :)

Veitsiongelmaanhan tuo ei auta, joskus itsekin saanut jopa Lombardoon yllättävää poltetta vastaavalla liikesarjalla.

Chilivaari kirjoitti...

Chili-kurkkuviipaleet maistuvat myös hyviltä. Kun chilien paloittelun jälkeen leikkaa kurkun samoilla välineillä vaikka seuraavanakin päivänä, aromi kyllä tarttuu.

Jorma Lindqvist kirjoitti...

Juuri tuon vuoksi olen käyttänyt pelkästään muovista leikkuulautaa chilin kanssa, jonka voi aina käytön jälkeen heittää astianpesukoneeseen. Veitsille muovi ei ole hyväksi, mutta onhan noita veitsiä...
Hyvä huomio!

chilimaisteri kirjoitti...

Olen kanssa tuon testannut. Tuossa syksyllä paloittelin chilejä ja sen jälkeen huuhdoin veitsen ja leikkuulaudan, ettei chiliä jäisi kumpaankaan ja aloin palottelemaan salaatti aineita. No kummasti siitä sitten tulikin tulinen salaatti, jonka jälkeen hallitukselta tuli sangen tiukka sanainen nootti käyttää chilin leikkaamiseen eri välineitä kun muun ruuan leikkaamiseen. Ei kuulemma ollut kauhean hyvää salaattia. Tarvii kyllä myöntää ettei kyllä omastakaan mielestä chili sopinut salaatin mausteeksi.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.