Parvekekausi päättyi loppiaiseen

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Parveke tänään. Pakkasta ulkona -15°, lasien suojassa -6,5°, aurinko paistaa. Eilen pakasti vihdoin niin kovasti, että chilit jäätyivät. Uuden vuoden juhlissa syötiin tuoretta chiliä suoraan parvekkeelta. Tämä oli kyllä ennätyspitkä syksy. Joulukuussa vielä chilit kypsyivät.

Belize Red (C. chinense). Lehdet ovat vetäneet veltoiksi, hedelmä on pinnalta jäässä, mutta tietysti ihan käyttökelpoinen ainakin seuraaviin lämpimiin asti.

Baccatum Chilean Green kesti melkein yhtä hyvin, mutta se ehdittiin syödä tyhjäksi ennen pakkasia. Aji Amarillo (small) heittäytyi veteläksi jo viikkoja sitten, mutta kyllä siinäkin kypsyi muutamia ihan joulukuulle asti.

Rocoto Red Peruvian tarjosi tuoretta syötävää vielä viikko sitten ja siihen jäi muutama melkein kypsä, jotka punastuivat koko ajan hitaasti. Nuo oranssit ovat tomaatteja. Myöhässä ollut päärynätomaatti ei koskaan muodostanut päärynöitä, mutta melkein kypsäksi se sai pari marjaa. Lehdet kuivuivat jo joulun tienoissa.

Täältä harjun laelta katsoen virallinen lämpötila saa olla -5-7° ja lasien sisäpuolella pari astetta kylmää niin monet chilit vielä selviävät. Tämän vuoden sitkein oli varsin yllättävästi tropiikin kuumiin tottunut Belize Red.

Siemeniä en näistä kerää. Ne eivät itäisi.

2 kommenttia:

Tiemuh kirjoitti...

Samoissa mennään täälläkin. Siirsin pari päivää sitten Rocoto Red Peruvianin kylmästä eteisestä lämpimään ikkunalaudalle. Jos hyvin käy niin se saa siirron kauden -12 uusien Rocotojen kanssa samaiseen eteiseen, sähköpatterin avustukseen. Aji Amarillo Small oli samoissa tiloissa, mutta heikommassa kunnossa. Keräsin kypsät ja siirsin kompostiin, vaikka vihreätäkin lehteä vielä oli.

Toni.A kirjoitti...

On se kyllä uskomatonta, että näin pitkä on syksy todellakin ollut. Pienellä vaivalla olisi saanut täälläkin pidettyä kasvit hengissä jopa kasvihuoneessa uuteen vuoteen saakka. Nyt ei enää puhettakaan. Tosin eipä ole pakkasennätys vieläkään täällä, kuin -10 astetta. Toivottavasti ei tule kylmä kesä, kun on nyt lämmin alkutalvi.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.