Terveystarkastus parvekkeella

torstai 13. syyskuuta 2012

Näin paha ei tilanne ollut. Tai siis kaikkein pahimmillaan oli. 

Cseresznye Paprikan (C. annuum) alalehdet kasvin puoliväliin asti oli syöty pahasti. Ripsiäisen syöntijälkiä ja ulostepalloja löytyy melkein koko lehdeltä ja ansarijauhiainenkin siellä istuskelee keskellä kuvaa. Jauhiaisia löytyi kaikista lajeista ylimpien lehtien alapinnoilta, mutta ei suuria määriä. Tomaatti tuntuu olevan niiden suosikki ja keltaisella tarra-ansalla ne saa pysymään vähissä. Hävittämiskeinoa noille en ole keksinyt.

Tutkin kaikki parvekekasvini perusteellisesti tyvestä latvaan, otin ne pöydälle erikseen  ja leikkelin samalla joutavaa kasvustoa pois talven tieltä. Tämä kesä on mennyt parvekkeella varsin vähäisin vaurioin. Yleensä ripsiäiset iskevät aikaisemmin ja ehtivät levitä syksyyn mennessä koko parvekkeelle. Nyt niitä oli vain muutamissa kohdin, tiheimmissä kasvustoissa eniten. Punkkeja en ole havainnut kuin parissa kasvissa, eivätkä ne päässeet leviämään. Kirvoja parvekkeella on havaittu pitkin kesää muutamassa kasvissa, mutta ei chileissä. Saastuneet kukat tai yrtit lensivät äkkiä ulos.

Tiheässä ne kasvoivat. Tässä ripsiäisistä ja jauhiaisista kärsinyt Aji Quitunquito (C. baccatum) on amppelissaan osin ison Hecele Eros annuumin peittämänä. Näiden välissä kasvoi pahiten saastunut Cseresznye Paprika, jonka jo heitin ulos ja näiden alapuolella kärsinyt rocoton pistokas. Tässä oli siis pahin pesäke ja näiden oksien väliin sekoittui muutamia muitakin chilejä, jotka saivat tartunnan. Metrin päässä Beaver Dam (C. annuum) oli myös pahasti syöty, mutta sen kanssa sekaisin kasvavat baccatumit vain aivan lievästi alalehdiltä vaurioituneet.

Puolitoistametrinen Hecele kumma kyllä on terve muutamaa alalehteä lukuun ottamatta.

Tuholaisherkkyys usein liitetään chilien lajiin, annuumeja pidetään herkimpinä. Laskin prosenttilukuja tartunnoista, vaikka kutakin lajia on vain 6-8 kpl. Näin siinä kävi:
- Annuumit, 50% pahasti syötyjä
- Baccatumit 15% pahasti syötyä ja pari pientä lehtivauriota 
- Chinenset kaikki täysin terveitä
- Pubescensit molemmat terveitä paitsi se vesipullopistokas pahimmassa saastepaikassa

Terveen Ulupican pistokkaat olivat ripsiäisten ja jauhiaisten pahasti vaivaamia, vaikka eivät nyt olleet edes lähellä levittäjiä. Ovat varmaan aikaisemmin olleet jonkun kyljessä, sillä tartunta tuntuu leviävän lähikontaktissa. Ripsiäiset osaavat kyllä lentää, mutta tuntuu, että saastutus leviää kävelemällä ja se etenee melko hitaasti alalehdiltä latvaa kohden.

3 kommenttia:

Obatsu kirjoitti...

Minullakin tuli ripsiäisinvaasio. Oli sitten pakko raahata kaikki ruukut kylppäriin ja suihkutella mäntysuopa+rypsiöljy+etikkaliuosta. Hetken kuluttua reipas huuhtelu suihkulla.

Lähtihän ne käytännössä kaikki, mutta näyttää niitä taas olevan, onneksi vain ihan muutama siellä täällä. Epäilen, että uusia kiipeää mullasta ylös lehdille. Mutta miten myrkyttää multaa? Suojasin itse ruukun muovipussilla suihkuttelun ajaksi, ettei multa mene läpimäräksi.

Aika nopeasti ne tosiaan näyttävät toisiin kasveihin leviävän. Toin Bolivian Rainbown sisälle ulkoa muiden chilien viereen. Näytti ettei siinä ole mitään ötököitä, kun huolellisesti katsoin. Meni päivä-pari, niin senkin lehdillä oli jo muutamia ripsiäisiä. En ole nähnyt yhdenkään lentävän, mutta hyvin pieniähän ne ovatkin että hankala olisikaan varmaan nähdä. Tai sitten ne ovat niin ovelia että lentelevät vain yöllä pimeässä :D

Chilivaari kirjoitti...

Minä epäilen kyllä, että nämä kotimaiset ripsiäiset eivät pesi mullassa vaan munina kasvien lehdillä. Niitä eivät myrkyt tapa. Siksi tarvitaan ainakin kaksi myrkytystä noin viikon välein.

Saippuakäsittelyssäsi on yleinen virhe, väärinkäsitys. Suopaa tai Puu-Tolua ei pidä huuhdella pois, sillä se tukehduttaa tuholaiset hitaasti muodostamalla kalvon niiden päälle ja estäen soluhengityksen. Sen pitää antaa vaikuttaa kenties vuorokausikin ennen kuin täysi teho on saavutettu.

Obatsu kirjoitti...

Ahaa, kiitos tiedosta. Vähän tuota epäilinkin, että mahtaako auttaa. Olen jotenkin vaan kai vainoharhainen noiden myrkkyjen suhteen, vaikka tuo mäntysuopa "luonnontuote" lieneekin. Epäilen, että saattaa aiheuttaa kasville jotain vaurioita tai pahaa makua pitkään käytettynä, en tiedä sitten...

Tuo mullasta ryömiminen oli tosiaan ihan mutua. Mahtaako niitä munia edes lehdiltä nähdä suurennuslasinkaan avulla? Noissa lehdissä on paljon pistemäisiä vaaleita täpliä, mutta ne taitaa olla kohtia, joista nuo ötökät on imeneet nestettä.

Harsosääskille on kyllä hyviä nämä keltaiset tarra-arkit. Meinaa vain olla tosi vaikeita mistään löytää. Nyt löysin viimein Ötökkä-merkkisiä Kodin Ykkösestä ja Silvalure-merkkisiä Kodin Terrasta.

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.