Pari viikkoa sitten kyselin, voivatko chilin kukat haista. Epäilyksen alaisena olivat Aji Huanuco, Omnicolor ja Siam Hot, kaikki baccatumeja. Vähän yllättäen haju loppui (vai laimeniko se ilmanvaihdon ansiosta) kun vein Huanucon ja Siamin parvekkeelle. Aivan läheltäkään nuuskien niistä ei irronnut mitään. Parvekkeen lämmöt ovat aurinkoisina päivinä korkealla, mutta yöt kymmenen asteen tietämissä, allekin. Varmaan se rajoittaa kasvua.
Laajensin siis tutkimuksia sisätiloihin.
Leikkasin parvekkeelta muutaman oksan pulloon ja toin ne olohuoneen lämpöön. Voi hyvinkin olla, että haju leviää vain lämpimässä, kun kasvu on voimakasta. Tuossa on oikealla pari Huanucon oksaa, joissa on vain pieniä nuppuja. Parissa päivässä ne alkoivat haista sisään tuotuna. Parvekkeella ei hajua edelleenkään tuntunut. Sen tämä kuitenkin todistaa, että haju ei tule kukista. Ilmeisesti ne eivät yritä houkutella pölyttäjiä. Toinen syy kasvien hajuun on niitä syövien eläinten karkotus. Ehkäpä nämä baccatumit suojautuvat vuohilta, laamoilta tai perhostoukilta erittämällä epämiellyttävää tuoksua.
Vasemmalla on Siam Hotin kukkiva oksa. Se ei haise, vaikka miten nuuhkisi, eikä parvekkeella oleva Siamkaan haise, vaikka se muutama viikko sitten tuoksahti voimakkaasti. Se kypsyttelee nyt ensimmäisiä palkojaan ja kasvaa vähemmän. Haju vaikuttaa olevan ajoittaista, ehkä voimakkaaseen kasvuun liittyvää.
Vielä kummallisemmaksi asian tekee, että alhaalla varastossa omista siemenistä kasvatettu oikea Omnicolor on alkanut kukkimaan, eikä se haise yhtään, ei vaikka miten nuuhkisi. Ei ainakaan vielä. Sen emokasvi kyllä tuoksahti tuossa iässä edellisinä vuosina. Samoissa oloissa saman ikäisinä Huanuco ja Siam haisivat voimakkaasti, viimeksi Huanucon varataimi, johon alkoi ilmestyä nuppuja. Leikkasin sen lyhyeksi ja se lakkasi haisemasta. Toistaiseksi. Hajua irtoaa siis voimakkaasti kasvavista verson päistä, uusista lehdistä ja ehkä kukkanupuista. Tai kenties lehtihangoista erittyy jotakin ainetta. Noin tarkkaan ei nenää pysty suuntaamaan.
Kylmistä öistä huolimatta Aji Huanuco (C. baccatum) on parvekkeella ryhtynyt sadon kasvatteluun. Eihän siitä ole kahtakaan viikkoa kun vein sen kylmälle parvekkeelle ja vaihdoin taimiruukusta hiukan isompaan. Se kesti muutokset häiriintymättä, jatkoi kukkimista ja raakileita alkoi muodostua hyvään tahtiin. Siinä mielessä tuo on lupaava lajike. Hajun epäilen palaavan lämpimien tullessa, kun kasvu pääsee täyteen vauhtiin taas. Niinpä en istuttanut tätä isoon ruukkuun vielä, vaan valmistaudun viemään sen ulos kukkapenkkiin kesäksi. Siellä saa haista vaikka millaiselle, tuulet vievät heikot hajut mennessään.
2024 ett chiliår?
7 kuukautta sitten
0 kommenttia:
Lähetä kommentti
Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.