Aji Huanuco taitaa olla CGN 22871

torstai 20. kesäkuuta 2013

Tuommoinen epäilys esitettiin eräällä tanskalaisella chilisivustolla ja samanlaisuus on kyllä ilmeistä.

Aji Huanuco (C. baccatum) ulkona aidassa kypsyttelee jo ensimmäisiään. Kasvi on jo viiden kuukauden ikäinen, mutta se koki niin monia paikan- ja ruukun vaihdoksia, että ne varmaan verottivat kasvuvauhtia. Kypsymiseenkin meni puolitoista kuukautta.

Kun luin samankaltaisuusepäilyistä, laitoin myös CGN 22871:n itämään ja se on nyt aloittamassa ensimmäisiä raakileitaan. Aivan samalta nuo tähän asti näyttävät.
- Molemmat haisevat. Huoneessa se on ikävä lemu, parvekkeella vähenee ja ulkona häviää tuuleen.
- Kasvu on samanlaista, sinne tänne risteilevää risukasaa.
- Raakileet kasvavat aluksi vinosti ylös ja kasvu on hyvin hidasta baccatumiksi.

Huanucon chilit ovat nyt vain 5-6 cm pitkiä, mutta saattavat kasvaa siitä, kunhan kasvuolosuhteet kohentuvat. Lopulliset samanlaisuuspäätelmät teen vasta, kun molemmissa on reilusti kypsiä myös makuvertailuun.

2 kommenttia:

Chili Monster kirjoitti...

Jos sulla on tuoreita kuvia chiliaidasta, niin laittaisitko niitä näkyville?
On meinaan sen verran erilainen aita että...

Anonyymi kirjoitti...

http://chilivaari.blogspot.fi/2012/10/syksy-tulee-chiliaidallekin.html

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.