Hurjia lupauksia - mukana myös maku

tiistai 24. syyskuuta 2013

Enhän minä mainoksiin usko, enkä tätäkään siementä sen perusteella ostanut.

Tuommoista tekstiä löytää netistä, "The hottest pepper on Earth". Hoh hoijaa, 200.000 scovillea ei siihen titteliin riitä. Samaa lukemaa tarjottiin parissa muussakin siemenkaupassa Mayalle, vaan eipä löytynyt kasvattamistani chileistä. Extra-tuliseksi leimattu olikin täysin tuleton.

Tämähän joutui minulle sattumalta, kaupantekijäisinä jo vuosia sitten, mutta kasvatin sitä vasta nyt, kun alkuperästä tihkui vähän enemmän tietoa. Yhtä tuliseksi sitä kuitenkin väitettiin silloinkin.

Maya Pimento (C. chinense) kuului viime kevään liian tiheässä kasvaneeseen chinenseryppääseeni ja sekin kasvoi parimetriseksi hujopiksi. Ensimmäiset kypsät maistelin heinäkuussa, mutta vasta nyt syyskuussa niitä valmistuu enemmän. Se siitä nopeasta lajikkeesta.

Maku, tosiaankin. Ensimmäisen podin syndroomaa epäilin silloin heinäkuussa, kun poltetta ei löytynyt ollenkaan. Monillakin chileillä ensimmäinen tuotos voi olla erikoisen näköinen tai makuinen, eräänlainen koe-erä ja maku vakiintuu vasta myöhemmin. Vaan eipä asia muuttunut syyskuussakaan. Maya Pimento on tyypilliselle habanerolle tuoksuva ja maistuva, mutta täysin ilman chilin poltetta. Jännä tapaus. Nyt hieman harmittaa, että tästä on vain yksi kasvi kasvamassa, ei edes varalaatikoista löytynyt toista. Voihan olla, että tämä on risteytynyt siementen tuottajalla ja silloin samankin siemenpussin siemenistä voisi kasvaa erilaisia chilejä, osa risteytyneitä, osa ei. Jos nämä ovat risteytyneitä, silloin seuraavan sukupolven chileistä voi taas kasvaa yllätyksiä. Minusta todennäköisempää on, että siemenliikkeillä on yhteinen siementen tukkumyyjä ja he toistavat samaa mainoslausetta maistelematta itse myymiään lajikkeita. Tällaisesta on ennenkin ollut todisteita ja virhe toistuu vuosikausia eri palstoilla.

No, minä pidän tästä. Siitä on yli kaksi tuntia, kun nautin tuota voileivän päällä ja vieläkin on suussa mukava habaneron maku. Poltteen voi hankkia muista lajikkeista, Maya on ihan hyvä tällaisenaan.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Toistaiseksi vapaa kirjoitusoikeus ilman turhia tunnistuksia, kunnes väärinkäytöksiä ilmenee.